Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka palasi voittojen tielle 3-0 lukemin

Hakan muutaman ottelun mittaiset hankaluudet Ykkösessä päättyivät, kun GrIFK vieraili Tehtaan kentällä. Hakan selvän hallinnan jälkeen kotivoitto kirjattiin lukemin 3-0 (2-0).

Haka sai otteluun lentävän lähdön, sillä ”Grani” joutui vajaalle jo vajaan vartin pelin jälkeen. Toni Takamäki katseli punaista korttia ja samasta tilanteesta Hakalle tuomittiin rangaistuspotku. Chris James ei pilkulta erehtynyt.

Vapauttava toinen maali tuli 26. minuutin kohdalla. Jesse Ahonen sai pallon rangaistusalueen sisällä ja laukaus upposi Johannes Strömin selän taakse. Maali oli Ahoselle kauden ensimmäinen.

– En oikein siitä tilanteesta mitään muista. Sain pallon boksissa ja lauoin kohti alakulmaa. Ihan paras mahdollinen laukaus ei ollut, mutta onneksi riittävä. Itselle oli kyllä tärkeä onnistuminen. Aika paljon paikkoja on viime peleissä ollut, Ahonen tuumasi.

Toisella puoliajalla Hakalla oli tukku paikkoja lisätä johtoaan, mutta muutama sauma oli vieraillakin.

– Jos olisimme siinä vaiheessa yhden maalin saaneet, kun Haka johti 2-0, niin tästä olisi saattanut tulla eri peli. Olen silti ylpeä pelaajista, he jaksoivat taistella 75 minuuttia yhden miehen vajaalla. Mutta kaikki kunnia myös Hakalle, kyllä he tämän ottelun voiton ansaitsivat, GrIFK:n valmentaja Rami Luomanpää pohti.

Lopullisen niitin Granin verkkoon viimeisteli Emenike Mbachu, kun ottelua oli jäljellä kymmenen minuuttia.

– Aikainen maali ja ulosajo tietysti helpottivat tekemistämme aika paljon. Ja 2-0 -tilanteessa osasimme pelata fiksusti, Hakan päävalmentaja Kari Martonen kiitteli.

Väkeä Tehtaan kentällä oli 1231 katsojaa.

– Nolla omassa päässä oli taas kotiyleisön edessä tärkeä juttu, Martonen painotti.

Hakalla on nyt puolitoista viikkoa aikaa huilata, sillä seuraavan ottelunsa joukkue pelaa vasta keskiviikkona 10.8. Tuolloin vastassa on Jyväskylän Harjulla JJK. Tehtaan kentällä valkopaidat nähdään vasta torstaina 18.8. Silloin Hakaa tulee haastamaan kotkalainen FC KTP.

Hakan kokoonpano GrIFK:ta vastaan: Joonas Immonen, Aapo Mäenpää, Juho Saarinen, Mikko-Petteri Latosaari, Jaakko Rantanen, Emenike Mbachu, Chris James, Niilo Mäenpää (57. Tuomas Lähdesmäki), Anton Popovitch, Jesse Ahonen (62. Topi Järvi), Joni Mäkelä (82. Jere Intala).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT