Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka mielii revanssia Vaasasta

FC Haka matkustaa lauantaina Vaasa Palloseuran vieraaksi Elisa Stadionille Vaasaan. Koskilaisilla onkin toiselle mustavalko -paitaiselle joukkueelle kalavelkoja maksettavana, sillä Jussi Nuorelan valmentama ryhmä haki toukokuun alussa Tehtaan kentältä 0-2 -voiton.

Teemu Tainio ei tosin tuota ottelua halua enää juurikaan muistella.

– Siitä on sen verran aikaa, ettei sitä ole enää tarvetta käydä läpi. Se oli heikko peli meiltä ja nyt halutaan maksaa kalavelat!

VPS on toisen sarjanousijan, AC Oulun kanssa yksi kauden yllättäjistä. Joukkue on kyennyt tällä kaudella Hakan lisäksi voittamaan FC Lahden, IFK Mariehamnin, HIFK:n ja AC Oulun. Viisi voittoa ja yksi tasapeli(AC Oulu) oikeuttavat vaasalaiset Veikkausliigan seitsemänteen sijaan.

Vaikka eroa neljäntenä olevaan, Veikkausliigan kuntopuntarin ykköseen, FC Hakaan on viisi pistettä, niin VPS:n vaarallisuutta ei voi aliarvioida. Joukkue on mättänyt sarjassa eniten maaleja(29) ja koskilaiset saavatkin olla varuillaan Kalle Multasen, Steven Morrisseyn, sekä Tehtiksellä osuneiden Tete Yengin ja Aleksi Pahkasalon kanssa.

– Täytyy muistaa, että VPS on eniten maaleja Veikkausliigassa tehnyt joukkue, tulivoimaa kyllä löytyy ylhäältä.

– Toki vähän vaikuttaa se, että ketä sieltä tulee vastaan, kun heillä on ollut vähän loukkaantumishuolia. Ovat kuitenkin työteliäs joukkue ja me tiedetään kyllä, mitä sieltä on tulossa vastaan, Tainio vakuuttaa.

Edellisessä ottelussaan VPS hävisi Helsingin Jalkapalloklubille 3-1 Bolt Arenalla. Tuosta ottelusta poissa kokoonpanosta olivat Juhani Pikkarainen, Jesper Engstörm, Kareem Moses, Samba Sillah ja Tyler Reid. Kenenkään kohdalla ei kuitenkaan pitäisi olla kyse pitkäaikaisloukkaantumisesta, joten lauantaina kotijoukkueen rivit voivat olla jo täydemmät.

Hakalta on Vigori Gben lisäksi poissa ainoastaan Atte Sihvonen, jonka viime viikolla treeneissä saama lievä vamma pitää miehen ainakin vielä tästä ottelusta sivussa.

Edellisessä ottelussaan Haka voitti FC Interin kotonaan 3-2. Viime minuutin maali nosti koskilaiset Veikkausliigan neljänneksi ja samalla kuntopuntarin kärkeen. Lisäksi Lee Erwin nousi ensimmäisenä pelaajana tällä kaudella kymmeneen maaliin. Haka on siis tällä hetkellä uudessa tilanteessa, sillä voitolla taistellaan Veikkausliigan kärkisijoista, eikä säilymisestä, kuten edellisinä kausina on totuttu. Tämä ruokkii Tainion mukaan joukkuetta pelkästään positiivisella tavalla.

– Meillä on tällä hetkellä erinomainen tilanne. Ollaan säästytty isommilta loukkaantumissumilta ja joukkueessa on hyvä kilpailutilanne. Lähdetään Vaasaan ehdottomasti kasvattaan pistepussia!

Ruutu+ näyttää ottelun suorana täällä.
Mikäli sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit ostaa ne täältä ja samalla tukea Hakan toimintaa.

Salomo Ojalan ennakkoajatuksia täältä.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT