Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka metsästää ensimmäistä kotivoittoaan keskiviikkona

Kauaa ei FC Haka ehdi juhlia sunnuntaina hankittua kauden avausvoittoa, kun pelit jatkuvat taas keskiviikkona. Nyt valkopaidoilla on kiikarissa kauden ensimmäinen kotivoitto, kun Tehtaan kentälle saapuu FC Lahti. Ottelu alkaa kello 18.30.

Haka haki todellisen taisteluvoiton HIFK:n vieraana avatessaan kauden voittotilinsä 1-0-lukemin. Hakan päävalmentaja Teemu Tainio myöntää pienoisen taakan pudonneen harteilta voiton myötä.

– Se oli helpottava voitto. Sitä metsästettiin kynsin ja hampain..

– HIFK-pelissä huomasi, että pallo vähän poltteli jaloissa ja voittamiseen oli iso kynnys. Se voitto antoi ison buustin seuraaviin peleihin.

HIFK-ottelu ei ollut pelillisesti parasta mahdollista Hakaa, mutta joukkue taisteli ja pisti itsensä likoon isolla sydämellä. Voitossa oli samanlaisia piirteitä, kun liigakauden alla pelatussa Suomen Cupin pelissä, jossa Haka taisteli voiton Ilveksestä. Tainio haluaa nähdä jatkossakin samanlaista taistelua, mutta pallollisessa pelaamisessa on vielä parannettavaa.

– Haemme sellaista yhdistelmää molemmista. Emme halua olla kummassakaan ääripäässä, mutta olemme hakeneet koko kauden ajan sellaista kovuutta. Kaksi aiempaa voittoamme, ensin Ilveksestä ja nyt HIFK:sta, olivat taisteluvoittoja. Haluamme yhdistää sen taistelun pallolliseen peliimme.

Hakan viisi tämän kauden aiempaa kotipeliä ovat olleet sarjan tämänhetkistä kärkiviisikkoa vastaan. Nyt tähtäimessä on kauden ensimmäinen täysi pistepotti Tehtiksellä.

– Nyt edellisen voiton jatkoksi haemme ensimmäistä kotivoittoa. Enää Tehtikseltä ei tulla niin vain pisteitä nappaamaan. Olemme kohdanneet kotona ainoastaan kärkijoukkueita ja HIFK-kotipelin annoimme lipua käsistä pois. Nyt haetaan siihen tilastoon korjausta ja ensimmäistä kotivoittoa, Tainio toteaa luottavaisena.

Hakan keskiviikkoinen vastustaja FC Lahti on pelannut vahvan alkukauden keräten 15 pistettä. Tainion tavoin ensimmäistä kauttaan Veikkausliigassa valmentama Ilir Zeneli on saanut joukkueensa hyvään lentoon ja lahtelaiset pelaavat vauhdikasta jalkapalloa, joten keskiviikkoiltana on odotettavissa viihdyttävä peli.

Lahtelaisten tutuimpia nimiä ovat pitkältä ulkomaan kiertueelta paluun takaisin Veikkausliigaan tehnyt entinen Huuhkaja-pakki Kari Arkivuo sekä Hakassakin pelannut Timi Lahti. Kannattaa pitää silmällä myös nuorta Jasin Assehnounia, joka on viimeistellyt tällä kaudella jo neljä maalia.

Tainio tietää hyvin vastustajan vaarallisuuden.

– Lahti on pelannut hyvän alkukauden. Heillä varsinkin puolustus on kokenut. He pelaavat pallollisesti hyvin ja heillä on hyviä variaatioita siiten miten he hyökkäävät. Tiukka peli tulossa, Tainio arvioi tulevaa vastustajaa.

Hakan kokoonpanosta puuttuvat loukkaantuneiden Niklas Fribergin ja Ville-Valtteri Starckin lisäksi pelikiellossa olevat Jami Kyöstilä ja Medo. Uutena miehenä kokoonpanossa nähdään AC Kajaanista lainalle siirtynyt Johannes Kytilä. Hakan toinen tuore vahvistus Luiyi de Lucas on sen sijaan vielä karanteenissa puolisentoista viikkoa, joten hän ei ole käytettävissä.

– Meille tulee kokoonpanoon muutoksia, kun tämä on meidän seitsemäs peli kuukauden sisään. Tulemme laittamaan vähän tuoreita jalkoja kentälle. Muuten pelaajat ovat hyvässä kunnossa eikä uusia loukkaantumisia ole. Pystymme hyvin hyödyntämään pelaajistoamme.

FC Lahden riveistä puuttuvat varmuudella pelikiellossa oleva Dimitry Imbongo sekä loukkaantunut Tim Martinen. Teemu Jäntti on myös todennäköisesti sivussa. FC Lahden ennakon pääset lukemaan täältä.

FC Haka-FC Lahti keskiviikkona 26.8. Tehtaan kentällä kello 18.30 alkaen. Lipunmyynnistä löydät lisätietoja täältä.

Ottelun kokoonpanot julkaistaan neljä tuntia ennen ottelun alkua Veikkauksen sivuilla.

Mikäli et pääse paikalle, niin voit seurata ottelun Ruutu+ -palvelusta. Ruutu+:n tunnukset voit ostaa Hakan verkkokaupasta tarjoushintaan.

Pelikuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT