Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka lainaa maalivahdin Musan Salamaan

FC Haka ja Musan Salama ovat sopineet maalivahti Joonas Immosen lainasopimuksesta MuSa:an. Lainan pituudesta ei ole vielä täyttä varmuutta, mutta mahdollista on, että Immonen viettää loppukauden länsirannikolla. Jatkon tilanne tullaan tarkastamaan ennen siirtoikkunan umpeutumista 6. syyskuuta.

Immonen on saanut tällä kaudella Veikkausliigaminuutteja ainoastaan IFK Mariehamnin vieraana. Ja nyt Jakob Tånnanderin saavuttua Valkeakoskelle, on luonnollista, että alkukauden enimmäkseen penkillä istunut mies haluaa saada peliminuutteja alle.

Paitsi Immosen vähälle jäänyt peliaika, niin siirron taustalla on myös MuSa:n tarve maalivahdille, sillä Tomi Mikkelsson loukkasi polvensa leikkaushoitoa vaativasti ja on näin loppukauden sivussa. Myös täksi kaudeksi MuSa:an siirtynyt Olli Hakanpää on sivussa kauden loppuun saakka, joten MuSa on nyt aktiivisesti hakenut loppukaudeksi Mikkelssonin ja Hakanpään tuuraajaa.

Immonen matkustaa Poriin jo tänään torstaina ja on lauantaina todennäköisesti kehissä, kun MuSa kohtaa AC Oulun.

MuSa:n uutinen aiheesta.

Kuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT