Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka lähempänä voittoa KuPS:n vieraana – talvilomalle maalittomalla tasapelillä

FC Haka jatkoi pelejään lauantaina KuPS:n vieraana. Haka loi ottelussa paremmat maalipaikat, mutta Lippumäen hallissa pelatussa ottelussa päädyttiin maalittomaan tasapeliin.

Hakan talven aikana tutuksi tullut korkea prässi oli kuopiolaisille myrkkyä ja Haka pystyi rikkomaan KuPS:n pelinrakentelun ja pitämään kotijoukkueen poissa maalipaikoilta.  Samaan aikaan Haka iski hanakasti heti tilaisuuden auettua, mutta viimeinen silaus maalipaikoista jäi uupumaan ja matkalla oli myös vähän epäonnea.

Hakan ensimmäinen maalipaikka tuli kulmapotkutilanteesta, kun Jesse Huhtala pääsi tuikkaamaan maalin edestä, mutta KuPS-puolustus selvitti tilanteen maaliviivan tuntumasta. Ensimmäisen puoliajan lopussa Haka-debyyttinsä tehnyt Ishmael Yartey esitteli vasemman jalan laukaustaan, mutta KuPS:n maalivahti torjui tilanteen vaivoin.

Toiselle puoliajalle lähdettäessä Haka teki useita vaihtoja, kun kentälle tulivat Antto Hilska, Hussein Mohamed, Maximus Tainio, Jacob Bushue, Jami Kyöstilä sekä Aatu Hakala. Kentän jättivät Huhtala, Tino Purme, Youri Loen, Janne-Pekka Laine, Seth Saarinen ja Mika Hilander.

Haka aloittikin toisen puoliajan pirteästi, kun heti ensimmäisestä tilanteesta Mohamed pääsi kokeilemaan rangaistusalueen sisältä, mutta hänen laukauksensa blokattiin. Hetkeä myöhemmin Haka oli lähimpänä maalintekoa, kun Hilska prässäsi pallon KuPS-puolustukselta, Yartey pääsi läpiajoon ja ohitti laukauksellaan KuPS-vahdin. Hakalaiset tuulettivat jo maalin merkiksi, kun he näkivät pallon pompanneen maalin sisäraudasta takaisin kentälle, mutta erotuomari näki pallon osuneen tolppaan. Näin peli jatkui maalittomassa tilanteessa.

Haka pystyi rakentelemaan toisella puoliajalla hyökkäyksiä kohti KuPS:n maalia, mutta yritykset kilpistyivät joko kuopiolaispuolustukseen tai menivät ohi maalista. Hakan maalivahdit selvisivät urakastaan varsin helpolla, sillä KuPS ei juuri vahteja päässyt hätyyttelemään. Vähätkin tilanteet molemmat hoitivat varmasti.

– Olen tosi tyytyväinen pelaamiseemme, sillä KuPS on ollut talvella kovassa vireessä. Painoimme koko viikon kovaa treeneissä, joten peluutimme laajalla rintamalla. Pelaajien työmoraali oli taas todella korkealla tasolla. Pystyimme tylsyttämään KuPS:n aseet, mutta hyökkäyksessä kaipaamme vielä tehoja. Luomme puolittaisia paikkoja, mutta pitää löytää vielä vähän terävyyttä, että saadaan hyvät pelit näkymään myös tulostaululla, Hakan päävalmentaja Teemu Tainio analysoi ottelun jälkeen.

KuPS on kasannut talven aikana kovaa joukkuetta ja lukeutuu alkavalla kaudella taas Veikkausliigan mestarisuosikkeihin. KuPS:n pitäminen käytännössä kokonaan poissa maalipaikoilta oli vahva työnäyte koko joukkueen puolustuspelaamisesta.

– Puolustuspeli oli jälleen tosi hyvää. Kaikki ovat sisäistäneet roolinsa hyvin ja nyt vain pitää saada hyökkäys kuntoon ennen Veikkausliigan alkua.

Hyökkäykseen etsitäänkin vielä yhtä pelaajaa ja testiin on tulossa uusi kandidaatti.

– Sentteriä vielä haemme ja yksi kaveri odottelee koronatestin tuloksia ja toivottavasti pääsemme näkemään häntä ensi viikolla. Muuten joukkue on kasassa.

Hakan tuorein tulokas Yartey väläytteli osaamistaan ja Tainio oli tyytyväinen ghanalaisen esitykseen.

– Tämä on hänelle vähän uusi systeemi, mutta mitä pidemmälle peli meni, niin sitä paremmin hän pääsi peliin mukaan. Hän näytti vaarallisuutensa, ohituskykynsä ja tehojakin tulee varmasti, kun hän pääsee paremmin mukaan ja parempaan kuntoon.

Ensi viikolla pelaajat pääsevät vetämään henkeä joukkueharjoituksista, jonka jälkeen alkaa viimeinen puristus kohti 10.4. alkavaa Veikkausliigaa.

– Pelaajilla on henkilökohtainen harjoitusohjelma, mutta pääosin ensi viikko menee akkuja ladatessa. He ansaitsevat pienen breikin, sillä alkuvuosi on menty todella kovaa.

Hakan kokoonpano:
Mika Hilander (46. Aatu Hakala), Niklas Friberg, Luiyi de Lucas, Eero-Matti Auvinen, Seth Saarinen (46. Jami Kyöstilä), Youri Loen (46. Maximus Tainio), Janne-Pekka Laine (46. Jacob Bushue), Henri Malundama (65. Topias Listo), Tino Purme (46. Hussein Mohamed), Ishmael Yartey (65. Leevi Antinaho), Jesse Huhtala (46. Antto Hilska)

Kuva: Jukka Jaskara

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT