Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka kaatoi upeasti RoPS:n!

Haka jatkoi hienoja esityksiään voittamalla Suomen Cupin 6. kierroksen ottelussa Veikkausliigan viime kauden hopeajoukkue RoPS:n 4-1 (1-0). Voitolla Haka selvitti tiensä jo kahdeksan parhaan joukkoon.

Vierasjoukkue aloitti ottelun vahvasti ja Hakalla oli vaikeuksia päästä hyökkäyksiin. 12. minuutin kohdalla Juha Pirinen lähetti vaarallisen kulmapotkun maalille. Ville Kauppinen ei ylettänyt palloon ja pallo kimposi Mikkis Latosaaren rinnasta maaliviivalle, josta Hakan puolustus kuitenkin sai purettua pallon väljemmille vesille. Pian perään Haka sai ensimmäisen maalipaikkansa, kun Topi Järvi pääsi puskemaan, mutta RoPS-vahti Ricardo venytti alakulmasta torjunnan. Samassa tilanteessa Ricardo loukkasi itsensä ja hänet jouduttiin vaihtamaan kentältä.

Puolen tunnin kohdalla Kauppinen lähti katkaisemaan syöttöä, muttei saanut kunnon osumaa palloon ja RoPS pääsi kokeilemaan kohti tyhjää maalia, mutta yritys jäi ponnettomaksi ja pallo putsattiin pois. Kymmenen minuuttia myöhemmin Haka siirtyi johtoon.

Järvi keskitti maalille ja Dudu voitti pääpallossa maalivahti Juhani Kangaksen ja pallo tuli maalin eteen Jesse Ahoselle, jolla oli helppo työ iskeä ottelun avausmaali. Tauolle mentiin Hakan johdossa, vaikka RoPS sai lopussa hieman painetta erikoistilanteiden muodossa Hakan maalille.

Toisen puoliajan ensimmäinen paikka tuli RoPS:lle Hakan puolustuksen virheen seurauksena. Jean Fridolin Nganbe Nganbe pääsi nokikkain Kauppisen kanssa, mutta Kauppinen peitti laukauksen ja Latosaari selvitti irtopallon. Kauppinen loukkasi itseään jo ensimmäisen puoliajan alussa eikä pystynyt jatkamaan peliä, vaan tuli vaihtoon 56. minuutilla.

Tunnin kohdalla Emenike ampui vaarallisesti vapaapotkun, mutta Kangas torjui kudin alakulmasta. RoPS alkoi vyöryttää vaarallisia hyökkäyksiä kohti Hakan maalia ja 63. minuutilla RoPS oli jo lähellä tasoitusta, kun Abdou Jammeh pääsi maalin edestä yrittämään, mutta kuin ihmeen kaupalla pallo kilpistyi Hakan puolustukseen. Pari minuuttia siitä ja RoPS tuli tasoihin. Aleksandr Kokko pääsi maalin edestä tuikkaamaan maalin tasoittaen pelin.

Haka siirtyi kuitenkin muutama minuutti myöhemmin. Juho Saarinen antoi loistavan läpisyötön Järvelle, joka karkasi RoPS-puolustukselta ja sijoitti pallon varmasti verkkoon. Muutamaa minuuttia myöhemmin nähtiin draamaa molemmissa päissä. Ransford Osei oli aivan vapaana Tuomas Karjanlahtea vastaan, mutta Karjanlahti sai kuin ihmeen kaupalla kätensä Osein vetoon ja pallo osui ylärimaan. Haka käynnisti siitä heti vastahyökkäyksen ja Emenike pisti Järven juoksuun. Järvi harhautti kylmän viileästi RoPS-puolustajan, siirsi pallon sivuun ja laukoi vastustamattomasti Hakan kolmannen maalin.

83. minuutilla Dudu iski vielä lisää löylyä viileään iltaan iskemällä Hakan neljännen maalin. Chris James otti hienosti pallon ja vapautti Dudun, joka sijoitti varmasti pallon maaliin. Dudun maali iski lopullisesti ilmat pihalle RoPS:n joukkueesta ja Haka pääsi juhlimaan herkullista päänahkaa.

Voitolla Haka selvitti tiensä jo puolivälieriin. Puolivälierät pelataan 15.6. Arvonnan päivämäärä ei ole vielä selvillä.

Hakan kokoonpano:
Ville Kauppinen (56. Tuomas Karjanlahti), Eero-Matti Auvinen, Juho Saarinen, Mikko-Petteri Latosaari, Jesse Ahonen (89. Joni Mäkelä), Macpherlin Dudu, Topi Järvi, Niilo Mäenpää (72. Anton Popovitch), Emenike, Chris James (v), Henri Malundama

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT