Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka ja Honka tasasivat pisteet – ”Tärkeintä oli saada pistetili auki”


Kun Haka edellisen kerran pelasi Veikkausliiga, oli viimeisenä vastustajana Tehtaankentällä FC Honka. Tuolloin putoamista vastaan taistellut Haka voitti ottelun 1-0 Juha Pirisen maalilla. Veikkausliigan avausottelu kahdeksan vuoden tauon jälkeen, oli näiden samaisten joukkueiden välillä tälläkin kertaa vähämaalinen, missä pisteet tasattiin lopulta lukemin 1-1.

Viime kauden liigassa kolmanneksi sijoittunut espoolaisjoukkue piti ensimmäisellä jaksolla pallonhallinnan itsellään, mutta kotijoukkueen onnistui tästä huolimatta luoda enemmän maalipaikkoja.

Näkyvimpänä vieraiden hyökkäyksessä toimi Macoumba Kandji, joka pääsi muutamaankin otteeseen kokeilemaan Michael Hartmannin kykyjä. Ottelun 14. minuutilla mies oli nokikkain Haka -veskarin kanssa, mutta rohkeasti vastaan tullut Hartmann onnistui häiritsemään sen verran, että pallo karkasi päädystä yli.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 39. minuutilla rangaistuspotkusta, mikä oli seurausta kulmapotkun jälkeisestä käsivirheestä. Yleensä pilkulle on astellut Anton Popovitch, mutta miehen ollessa tänään sivussa lievän alaraajavamman johdosta, pallon taakse asettui Eero Markkanen. Varma oli myös hyökkääjäkolossin viimeistely ja Haka siirtyi 1-0 -johtoon.

Ensimmäisen jakson lopulla Kandji pääsi vielä laukomaan pienestä kulmasta, mutta Michael Hartmann poimi tämän helposti tolpan juuresta. Enempää maaleja ei nähty ja tauolle siirryttiin valkoisten johtaessa 1-0.

Toisella jaksolla Honka tasoitti ottelun 59. minuutilla, kun Niklas Friberg sai päänsä väliin Michael Hartmannin edessä vasemmalta laidalta lähteneeseen keskitykseen, mutta harmittavasti pallo putosi Nasiru Banahenelle, jolla oli helppo työ laukoa pallo maaliin Haka -veskarin seuratessa tilannetta voimattomana maista.

Toinen jakso jatkui tasaisena aina 70. minuutille asti, jolloin Hongan Jonas Levänen katseli keltaista toistamiseen ja joutui jättämään pelikentän. Molemmat kortit olivat seurausta Jami Kyöstilän vahvoista nousuista, joissa Levänen joutui käyttämään kovia otteita pysäyttääkseen tämän vauhtikoneen.

Yhden miehen ylivoimalla pelannut Haka löi kierroksia koneeseen yhä vain enemmän ja enemmän hakien raivoisasti voittomaalia. Muutoinkin hyvin pelissä elänyt Tehtis heräsi lopussa hurmokseen mukaan, mutta valitettavasti kova painostus ei tuottanut toivottua lopputulosta. Haka hallitsi pallollista peliä, rakensi maltilla luoden tilanteita, mutta ratkaisusyöttöihin ja viimeistelyyn jäi vielä parannettavaa, tämän myönsi myös valmentaja Teemu Tainio.

– Kun vastustaja joutui alivoimalle, niin meiltä puuttui se viimeinen terävyys, ettei saatu sitä ylivoimaa niin hyödynnettyä. Näennäisesti pyöritettiin, mutta boksiin asti ei sitten saatu.

Yleisesti ottaen ”Teme” oli selvästi pettynyt tulokseen, mutta näki siinä myös paljon positiivista.

– Kun nyt katsoo miten se peli meni, niin kyllähän se lähinnä pettymys on. Mahdollisuus ottaa kolme pistettä, mutta jos miettii, niin meillä oli viides peli kahteen viikkoon ja yhdeksän debytanttia tänään. Pistetään asiat perspektiiviin, niin tärkeintä oli saada pistetili auki.

Hakalla tosiaan oli lähes joukkueellinen ensimmäistä liigapeliään pelannutta pelaajaa, kun minuutteja aiemmin ovat kirjauttaneet ainoastaan Medo, Antto Hilska, Eero Markkanen, Niklas Friberg ja Jonas Häkkinen. Siihen nähden suoritukseen viime kauden Veikkausliigan pronssimitalistia vastaan, joka ei ole ainakaan heikentynyt, ei voi olla kuin tyytyväinen.

Tasapelipiste ei useimmiten tyydytä ja FC Hongan valmentaja Vesa Vasara olikin pettynyt tulokseen.

– Tänäänkin kontrolloitiin peliä, oltiin pitkiä aikoja parempi joukkue ja sitten annettiin niin sanotusti helppo pilkku vastustajalle. Mun mielestä me luotiin tarpeeksi maalipaikkoja, mistä oltaisiin voitu tehdä. Hyvä että saatiin sit se yksi.

FC Hongan raportti ottelusta löytyy täältä.

Ottelun huippuhetket voit katsoa Ruutu+ -palvelusta.

FC Haka – FC Honka 1-1(1-0)
1-0 39′ Eero Markkanen rp.
1-1 59′ Nasiru Banahene

Hakan kokoonpano
1 Michael Hartmann
2 Jami Kyöstilä
3 Niklas Friberg
5 Jonas Häkkinen
6 Jacob Bushue
7 Antto Hilska (9 Saibou Keita 78′)
8 Medo
10 Samuel Chidi
11 Eero Markkanen
15 Tino Purme (20 Henri Malundama 65′)
23 Salomo Ojala (19 Jonni Thusberg 85′)
******************
17 Akseli Lehtojuuri
18 Seth Saarinen
24 Leevi Antinaho
30 Joonas Immonen

Kuvat: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT