Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka lähtee nöyränä, vaan ei nöyristelemään Veikkausliiga -avaukseen

Veikkausliigakausi 2020 näkee vihdoin päivänvalon, kun se polkaistaan keskiviikkona käyntiin viiden ottelun voimin. Suomen pääsarjatason otteluita on odotettu Valkeakoskella kuumeisesti jo tuskastuttavan pitkään, joten on sitäkin hienompaa päästä avaamaan kausi kotiottelulla, missä vastaan asettuu viime kauden kolmonen FC Honka.

Kevään Suomen Cupissa molemmat joukkueet selviytyivät jatkoon alkusarjasta, mutta espoolaisten tie katkesi yhtä ottelua aiemmin FC Lahdelle kärsittyyn 0-1 -tappioon.

Joskaan Cup -menestyksestä ei isoja johtopäätöksiä kannata tehdä, mutta silmiinpistävää on silti, että Haka osui kaikkiaan 11 kertaa maalitolppien väliin, kun taas Honka osui vain viidesti. Ja siinä missä Hakan maalit jakautuivat kaikkiaan kymmenelle eri pelaajalle, Hongalla kolmesta osumasta vastasi Lucas Kaufman, Borjas Martin Gonzalesin ja Demba Savagen osuessa kertaalleen.

Hakalla riitti ratkaisijoita Suomen Cupissa. Joukkueen paras maalintekijä oli Antto Hilska kahdella osumalla.

Paitsi joukkue ja kannattajat, niin myös Hakaan uusia haasteita uralleen hakemaan tullut Mikko Manninen on erittäin innoissaan alkavasta kaudesta.

– Kun korona toi lisäaikaa ja joutu odottaan vähän pidempään, niin kyllä tässä nyt on intoo täynnä, kuin ilmapallo. Vihdoin ja viimein päästään starttaan Veikkausliiga, niin olen tosi hyvillä fiiliksillä.

Itse otteluun mies lähtee luottavaisin mielin.

– Suomen Cupin pelit antoi lisää uskoa omaan tekemiseen ja ollaan valmiita, kun sarja alkaa. Lähdetään nöyränä, muttei kuitenkaan nöyristelemään.

Kesäkuun otteluissa Haka on todistanut, että joukkueesta löytyy leveyttä, ja kuten valmentaja Teemu Tainio on useampaan otteeseen maininnut, niin kenet vaan voi tarvittaessa laittaa kehiin. Mielenkiinnolla odotetaankin, että minkälaisella formaatiolla, sekä kokoonpanolla Haka lähtee kauden avaukseen.

Tämän vuoden Hongan kokoonpano on edelleen laadukas. Joukkueesta löytyy hyvin kokemusta ja taitoa. Lisäksi hyökkäykseen tulivoimaa tuo viime kaudella paluun tehnyt, 2018 liigakauden maalipörssin kakkonen, Macoumba Kandji.

Mielenkiintoinen nimi joukkueen hyökkäyksessä on myös tälle kaudelle saapunut Jean Marie Dongou, joka on saanut jalkapallo-oppinsa FC Barcelonassa esiintyen 2013-2014 kentällä myös edustusjoukkueessa. Ennen Espooseen siirtymistä hän pelasi Espanjan kolmannen sarjatason Lleida Esportiussa.

FC Haka – FC Honka keskiviikkona kello 18.30 Tehtaankentällä – liput Ticketmasterista.

Ottelu katsottavissa myös Ruutu+ -palvelusta. Mikäli sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit ostaa ne Hakan verkkokaupasta samalla tukien seuran toimintaa.

Hongan ennakko luettavissa täältä.

Tilannekuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT