Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka haluaa pysyä kärjen kyydissä

Haka jatkaa kärkikamppailuja sunnuntaina, kun joukkue matkaa Tammisaareen EIF:n vieraaksi. Joukkue janoaa voittoa, sillä tappiolla ero suoraan nousuun Veikkausliigaan kasvaisi kymmeneen pisteeseen.

Ennen sunnuntain ottelua EIF ja HIFK ovat tasapisteissä sarjan kärjessä molempien kerättyä 19 ottelusta 36 pistettä. Hakan eteen mahtuu myös kolmantena oleva 34 pisteen KPV. Neljäntenä olevan Hakan saldo on 29 pistettä. Joukkue on siis edelleen hyvin nousutaistossa mukana, mutta sarjan viimeisellä kolmanneksella pitää ottaa täysiä pistepotteja, jotta sarjataso vaihtuisi kauden päätteeksi.

– Me tiesimme, että meillä on kaksi kärkiottelua peräkkäin tulossa. HIFK-ottelu oli meille pettymys, mutta kolme pistettä näistä kahdesta ottelusta on vielä suhteellisen hyvä saldo. Voisi sanoa, että se on sellainen minimitavoite ja sitä me lähdemme nyt hakemaan, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong kertoo.

Haka ei kuluvalla kaudella Helsingin IFK:ta onnistunut voittamaan, kun kolmaskin kamppailu päättyi stadilaisten eduksi Nando Cozarin ja Pekka Sihvolan maaleilla. Ne asiat ovat hyvin tiedossa, joita pelaamisessa pitää parantaa ennen sunnuntaita.

– Meidän hyökkäyspelaaminen, ehdottomasti. Totta kai se helpotti HIFK:n pelaamista, kun he pääsivät reilussa vartissa kahden maalin johtoon ja pystyivät keskittymään puolustamiseen ja vastahyökkäämiseen, mutta silti meidän hyökkäyspelimme olisi pitänyt olla monipuolisempaa. Me emme kovin montaa maalipaikkaa pystyneet rakentamaan.

Tammisaaressa Hakaa on riivannut voitottomuuden kirous kesästä 2010 saakka. Tuolloin Suomen Cupin ottelussa Haka vei pidemmän korren Quincy Osein maalilla. Sarjaottelu Haka ei EIF:n vieraana ole voittanut koskaan. EIF:n vahvuudet ovat tiedossa, mutta sunnuntain isännistä löytyy myös kysymysmerkkejä.

– EIF ei missään nimessä ole vahingossa sarjan kärkijoukkueita. He ovat hävinneet kauden kuluessa ainoastaan yhden kerran ja heitä vastaan on tehty vähiten maaleja. He ovat todella hyvin organisoitu joukkue. Toisaalta joukkueessa myös hieman kiehuu tällä hetkellä ja heidän maalivahtinsa on pelikiellossa.

EIF pelasi edellisen ottelunsa Kotkassa KTP:tä vastaan. 1-1-tasapeliin päättynyt kamppailu loppui käsirysyn siivittämään torikokoukseen maalivahti Jonathan Jäntin käytettyä rasistista kieltä KTP:n Jean Silvaa kohtaan. Tämän seurauksena EIF otti suoraselkäisesti vahvan kannan rasismia vastaan ja asetti itse Jonathan Jäntin kolmen ottelun pelikieltoon, joista Hakaa vastaan sunnuntaina pelattava kamppailu on ensimmäinen.

Kokoonpanon puolesta Haka pääsee tammisaarelaisten kimppuun hyvistä asetelmista, sillä pitkäaikaispotilaiden lisäksi loukkaantumishuolia ei ole.

– Kaikki pelaajat, joiden oletimmekin olevan käytössä, ovat kunnossa. Kaikki pelaajat harjoittelivat tänään täysillä. Meillä on 19 pelaajaa käytössämme ja sunnuntaina päätämme ne 18, jotka kokoonpanoon kirjataan, Armstrong pohtii.

EIF:n ja Hakan välinen Ykkösen ottelu alkaa Tammisaaressa kello 18.30. Sen voit seurata suorana lähetyksenä Elisa Viihde Sportilta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT