Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Hakan toimistopäällikkö vaihtuu – Kiitos Fanni!

FC Hakan monivuotinen toimistopäällikkö Fanni Sillanpää on päättänyt ottaa elämässään sekä urallaan seuraavan askeleen ja siirtynyt uusiin tehtäviin. Pitkään Tehtaan kentällä viihtynyt, monille tutuksi tullut Fanni, on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta ehtinyt nähdä paljon niin toimistopäällikön tehtävässään kuin sitä ennen vapaaehtoisena.

– Hakassa työskentelyn juuret yltävät aina vuoden 2010 paikkeille, kun olen oman joukkueeni kanssa talkoillut kioskimyynneissä. Sen jälkeen on tullut työskenneltyä lipunmyynnissä, VIP-palveluissa ja toimistolla edeltäneen toimistopäällikön Jonna Arbonin apuna siihen saakka kunnes itse hyppäsin toimistopäällikön paikalle.

– Monen monta vuotta on siis Tehtiksellä tullut työskenneltyä ja muistoja hurjasti kerättyä. Mieli on samaan aikaan haikea, mutta erittäin kiitollinen.

Sillanpää aloitti siis Tehtiksen talkoolaisena vuonna 2010 Veikkausliigassa ja pääsi todistamaan paluuta Veikkausliigaan aitiopaikalta vuonna 2019.

– 2019 toukokuussa, kun hyppäsin toimistopäällikön saappaisiin, Haka pelasi Ykkösessä huikeaa kautta. Silloin työskentelimme ”Okan” kanssa kaksin toimistolla, aika nopeasti meille alkoi valkenemaan, että tässähän voi oikeasti olla nousu Veikkausliigaan käsillä.

– Silloin mietin, että enpä olisi uskonut, että silmänräpäyksessä työskentelenkin Veikkausliiga-seurassa. Kirkkain muisto sijoittuu hetkeen, kun Hakan nousu oli varmistunut Pietarsaaressa ja järjestimme nousujuhlat Tehtiksellä Paviljongissa. Täysi Paviljonki odotti kuumeisesti joukkueen saapumista Tehtaan kentälle!

Uuden jatkajan Fanni toivottaa tervetulleeksi sekä tsemppaa myös entuudestaan tuttua toimiston väkeä ja joukkuetta tulevaan kauteen.

– Rennoin ja avoimin mielin uuden työn pariin. Varmasti paljon tulee uutta asiaa, mutta rohkeasti niitä kohti vain, niin hyvä tulee!

– Nyt on minun aikani siirtyä katsomon puolelle. Kovasti tsemppiä joukkueelle alkavaan kauteen, erityistsempit toimistolle – kauden aloitus toimistolla on aina hyvin kiireinen ajanjakso.

Tiiviisti Sillanpään kanssa nämä edeltävät viisi vuotta työskennellyt toimitusjohtaja Olli Huttunen on kiitollinen työstä FC Hakan eteen ja toivottaa kaikkea hyvää jatkoon.

– Fanni on ollut osaltaan rakentamassa seuraa Ykkösen seurasta vahvaksi Veikkausliigan seuraksi ja organisaatioksi.

– Tehtäväkentän laajetessa Fanni kasvoi vastuun myötä todelliseksi monitoimihenkilöksi, johon toimiston muu henkilöstö pystyi aina tukeutumaan.

– Toivotamme Fannille onnea ja menestystä uusissa haasteissa!

Kiitos Fanni <3

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT