Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Hakan juhlavuoden logo kuvastaa perinteitä ja Valkeakosken kaupungin identiteettiä

FC Haka täyttää tänä vuonna 90 vuotta ja sitä juhlistetaan pitkin vuotta. Juhlahumun täyteisestä vuodesta vastaa varta vasten perustettu toimikunta, minkä puheenjohtajana toimii muun muassa Juuson plaketin vuonna 2015 saanut Olli Nummelin. Toimikunnan aloitteesta juhlavuotta haluttiin kunnioittaa myös varta vasten suunnitellulla juhlavuoden logolla.

– 90 -vuotisjuhlavuosi on tärkeä virstanpylväs FC Hakalle ja FC Haka Junioreille. Juhlavuoden kunniaksi on tehty yhteinen juhlavuoden logo.

– Se kuvastaa mielestämme erinomaisesti sekä pitkäaikaista jalkapalloperinnettä että modernia tulevaisuuteen katsovaa tavoitteellisuutta. Olemme ylpeitä 90-vuotiaasta seurastamme, kertoo juhlatoimikunnan puheenjohtajana toimiva FC Haka ry:n puheenjohtaja Olli Nummelin.

Juhlavuoden logon suunnittelu annettiin ammattilaisten käsiin. Toimeksianto oli suuri kunnia myös valitulle suunnittelijalle itselleen.

– Minulle itselleni suunnittelijana on aina tärkeää tuntea asiakas mahdollisimman hyvin ennen kuin lähdetään mitään tekemään. Koskilaisille Haka on näkyvä osa kaupunkilaisuuden identieettiä, ja seura on ollut läsnä myös omassa elämässäni eri tavoin aina lapsesta asti.

– Nykyään seurataan oman juniorin peliuran kehitystä innokkaasti myös kentän laidalta. Oli siis suoraan sanottuna kunnia ottaa vastaan tämä työ, kertoo Happy Creative Oy:n Jenni Saukkonen.

Koska kyseessä oli itselleen rakas seura, myös suunnitteluprosessiin sisältyi paljon tunnetta.

– Logo rakentui lopulliseen muotoonsa hyvin intensiivisen suunnittelusession päätteksi, josta ei halunnut päästää irti, ennen kuin se oli valmis esiteltäväksi. Niin paljon oli mukana tunnetta!

– Logossa halusin kunnioittaa vanhaa ja korostaa paikallisuutta. Tämä on meidän valkeakoskelaisten oma seura. Nyt on FC Hakan juhlavuosi, joten myös sitä halusin korostaa, sillä Haka on Valkeakoskella paljon muutakin.

– Juhlavuoden logo on tyylillisesti samaa sukua seuralogon kanssa, mutta silti oma kokonaisuutensa, joka näkyy koko vuoden ajan – juhlavuodelle annetaan näin myös omaa, ansaittua näkyvyyttä. Se on myös eräänlainen kunnianosoitus pitkästä iästä, Saukkonen toteaa ylpeänä seurastaan ja kotikaupungistaan.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT