Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Haka vahvisti myyntitiimiään

FC Hakan määrätietoinen työ ja seuran maltillinen kehitys on viime vuosina näkynyt niin pelikentillä kuin toimistollakin, minne on juuri palkattu lisävahvistusta tukemaan kumppanimyyntiä.

– FC Hakan liikevaihto on ollut viime vuosina kovassa kasvussa ja menestys on näkynyt myös urheilullisella puolella.

– Kasvun jatkumisen takaamiseksi olemme tehneet päätöksen panostaa lisäresursseja kumppanimyyntiin sekä sen kehitykseen, ja sen vuoksi olemme nyt palkanneet seuran toimistolle toiseksi myyntipäälliköksi Mika Kanervan, FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen taustoittaa tuoretta rekrytointia.

Jo muutaman vuoden seurassa työskennellyt myyntipäällikkö Mika Sandelin jatkaa edelleen tehtävässään, mutta uuden Mikan, Kanervan, odotetaan avaavan uusia mahdollisuuksia Tampereen suunnalla sekä uusien tuotteiden kautta.

– Mikalla on vahva tausta kumppanimyynnistä, ja uskomme hänen kontaktiensa muun muassa Tampereen suuntaan tuovan meille uusia mahdollisuuksia. Mika tuo myös oman kokemuksensa ja näkemyksensä myynnin ja tuotevalikoiman kehitykseen, Huttunen linjaa.

Kanerva on aiemmin työskennellyt media-alalla. Nyt ensimmäisten päivien jälkeen urheilumaailma ja etenkin Hakan on toivottanut miehen positiivisesti tervetulleeksi.

– Olen työskennellyt myynnin ja markkinoinnin parissa media-alalla pitkään, muun muassa paikallisradioissa Tampereen ja Turun seuduilla, mies kertoo.

– Tarkoitukseni on tuoda lisävoimaa myyntiin, kehittää uusia tuotteita yritysmyynnin puolelle ja olla mukana viemässä seuraa eteenpäin toimiston puolelta käsin.

– Ensimmäiset päivät ovat sujuneet seuran tuotteisiin ja ihmisiin tutustuessa. Työympäristö on iloinen ja ihmiset mukavia, minut on otettu hyvin vastaan, mies kuvailee.

– Seurassa on hyvä pöhinä päällä, Haka on tunnettu brändi, tervetuloa mukaamme mustavalkoisten joukkoon!

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT