Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Haka kohtaa Ilveksen perjantaina Tammelan uudella stadionilla

Perjantaina pelattava Liigacupin ottelu Ilveksen ja FC Hakan välillä on historiallinen, sillä joukkueet kohtaavat ensimmäistä kertaa uudella Tammelan Stadionilla kello 17.30.

FC Hakalle tämä on myös ensimmäinen ulkona pelattava ottelu tälle vuodelle. Päävalmentaja Andy Smith ei kuitenkaan näe seinien ja katon poistumisessa ongelmaa.

– Ei sillä ole mitään merkitystä pelataanko ulkona vai sisällä. Jos vain kenttä on kunnossa, eli esimerkiksi liukkaudesta johtuen ei aiheuta mitään loukkaantumishuolenaiheita, niin kaikki on hyvin.

Uuden stadionin lisäksi Ilves on panostanut tällä kaudella joukkueeseensa. Talven siirtoikkunassa joukkueeseen ovat liittyneet muun muassa Joona Veteli Kuopion Palloseurasta, Roope Riski Helsingin Jalkapalloklubista, Juhani Pikkarainen Vaasan Palloseurasta sekä hakalaisille hyvin tuttu Anton Popovitch Kuopion Palloseurasta.

Panostus on tuottanut pre-seasonilla myös toivottua tulosta, sillä joukkue johtaa Liigacupin B-lohkoa. Päävalmentaja Joonas Rantasen joukot ovat voittaneet kaikki kolme edellistä otteluaan. Kuopion Palloseura kaatui vieraissa 0-2, Vaasan Palloseura kotona 3-1 ja AC Oulu vieraissa 0-1. Joukkueen paras maalintekijä ja samalla Liigacupin maalipörssin kärki yhdessä FC Interin Darren Smithin kanssa on Santeri Haarala, joka on iskenyt pallon vastustajan verkkoon neljästi.

– Ilves on lähtemässä kauteen todella kunnianhimoisesti. He ovat hankkineet hyviä ja kokeneita pelaajia sekä lisäksi pääsevät pelaamaan uudella, upealla kotistadionillaan. Kun sinulla on tällaiset resurssit, niin odotukset on luonnollisesti kärkitaistossa, Smith näkee.

– Kuitenkin pitää muistaa, että paperilla kaikki on helppoa, mutta käytäntö on sitten eri asia. Meillä on niinikään laadukkaita pelaajia ja tulemme tekemään parhaamme haastaaksemme Ilveksen perjantaina.

FC Hakan kokoonpanotilanne on aiempia otteluita selvästi parempi. Rodrigo Macedo jättää ottelun varotoimenpiteenä väliin ja Hassan Ndam odottaa edelleen viisumiaan. Muutoin kaikki pelaajat, Liam Hughes mukaanluettuna, ovat käytettävissä.

Viime ottelussa Seinäjoen Jalkapallokerhoa vastaan maalin tehnyt Oliver Whyte on edelleen testipelaajana mukana ja lisäksi uutena kasvona näyttöjä on antamassa 25 -vuotias serbialainen keskushyökkääjä Marko Bacanin.

Ilves – FC Haka perjantaina 16.2.2024 kello 17.30 Tammelan stadion, Tampere.
Ilveksen ennakko ja lippuinfo TÄÄLTÄ.

Ottelu suorana Ruutu+ -palvelusssa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT