Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Haka tappioitta Tehtiksellä – ”Haluamme tehdä kotikentästämme linnakkeen”

FC Haka pääsee taas maanantaina kotikentälleen, kun se saa vastaansa VPS:n. Haka on tämän kauden osalta tappioitta Tehtiksellä ja Eero-Matti Auvisen mukaan tili on tarkoitus pitää puhtaana myös maanantaina.

FC Hakan kahden ottelun voittoputki katkesi IFK Mariehamnin vieraana 1-2. Tappiosta huolimatta Auvinen näki Hakan pelissä myös positiivisia asioita.

– Pidimme heidät aika lailla pois pahoilta maalipaikoilta. Meille sattui kaksi nukahdusta, joista he tekivät maalin. Ensimmäinen tuli heti maalimme jälkeen ja toinen sitten erikoistilanteesta. Lisäksi saimme pidettyä palloa ensimmäistä kertaa tällä kaudella enemmän kuin vastustaja, mutta se ei tietenkään takaa voittoa, kuten nähtiin. Pallollinen peli oli kuitenkin parempaa kuin aiemmin, Auvinen palaa edellispelin antiin.

IFK-pelin jälkeen Haka on ehtinyt hieman hengähtää ja keskittyä harjoitteluun tiukan pelirupeaman jälkeen. IFK-ottelu päätti myös Hakan tiukan pelirupeaman, johon mahtui kolme peliä yhdeksän päivän sisään. Joukkue ehtii ennen VPS-ottelua hengähtämään hetken ja keskittymään harjoitteluun. Auvisen mukaan pieni väli peleistä tuli hyvään saumaan.

– Kyllä se tekee ihan hyvää. Tuollaiset ovat aika raskaita rypistyksiä, kun on paljon pelejä ja vielä pitkä Maarianhaminan matka siihen päälle. Ne ovat fyysisesti ja henkisestikin raskaita, joten siinä mielessä pienin tauko tekee ihan hyvää.

Maanantaina Haka pääsee jälleen kotikentälleen pelaamaan. Haka ei ole kotikentällään tällä kaudella vielä tappiota kokenut ja samaa putkea lähdetään jatkamaan maanantaina.

– Olemme puhuneet, että haluamme tehdä kotikentästämme linnakkeen, johon kenelläkään ei ole hauska tulla pelaamaan.

Jos et näe upotusta, voit katsoa sen täältä.

Yksi syy hyvälle koti-ilmeelle on vahvasti otteluissa mukana elävä yleisö. Hakan kaikissa kotiotteluissa on tähän mennessä ollut yli 2200 katsojaa, ja Auvisen mukaan yleisön tuki on ollut joukkueelle tärkeä.

– Se on tuntunut tosi hyvältä ja kyllä sen huomaa, kun porukkaa on katsomossa. On kivempi pelata, kun on hyvin yleisöä. Tehtiskään ei ole se isoin stadion, joten tuollainenkin yleisömäärä näyttää hyvältä. Tuntuu kivalta pelata, kun on paljon porukkaa katsomossa, Auvinen kiittelee.

Maanantainen vastustaja VPS on tuttu viime kauden Eurolopputurnauksen finaalista, josta Haka lunasti paikan eurokentille 15 vuoden jälkeen.

VPS:n suurimmat muutokset viime kauden joukkueeseen ovat tapahtuneet hyökkäyspäässä. Tete Yengin lainapesti päättyi viime kauteen ja kaikille Hakalaisille tutun Kalle Multasen kausi on ikävä kyllä todennäköisesti ohi loukkaantumisen takia.

Hyökkäysvoimaa vaasalaiset kaipaavatkin, sillä kuudessa Veikkausliigan pelissä on syntynyt vain kolme osumaa. VPS avasi hanoja kuitenkin viikolla pelatussa Suomen Cupin ottelussa, kun se murjoi SJK-j Apollon Suomen Cupissa peräti 11-0.

– Siellä on hyökkäyspää muuttunut aika paljon, kun Tete Yengi ei enää pelaa ja Multasen Kalle ei ole pelikunnossa. He ovat saaneet keskikentälle hyvän venäläispelaaja Evgenii Bashkirovin. Heillä on edelleen isokokoinen joukkue ja saamme olla erikoistilanteissa tarkkana. Kova peli on taas tulossa.

VPS on Auviselle erityisen tuttu, sillä hän pelasi ”Raidassa” kaksi kautta, jotka olivat samalla hänen ensimmäisensä Veikkausliigassa. Vaikka ajasta Vaasassa on ehtinyt kulua jo muutama vuosi, niin Auvinen seuraa edelleen entisen joukkueensa edesottamuksia.

– Kyllä sitä vanhaan seuraan on aina jonkinlainen side, vaikken ole ollut aktiivisena osana enää vähään aikaa. Niitä tulee seurattua vähän tarkemmin kuin muita. Samalla se myös sytyttää hieman enemmän eikä niille halua ainakaan hävitä.

Ottelun jälkeen Hakan faneilla on mahdollisuus saada Auvisen nimikirjoitus fanikuvaan.

FC Haka-VPS maanantaina 22.5. kello 18.00 alkaen. Ottelutapahtumasta ja lipunmyynnistä lisätietoja löydät täältä.

Kuva: Calahan.kuvat

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT