Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Haka ja Ilves tasasivat pisteet Tammelassa

FC Haka ja Ilves kohtasivat perjantaina ensimmäistä kertaa historiassa uudella Tammelan Stadionilla. Haastavissa sääolosuhteissa pelatussa ottelussa iskettiin maaleja tasatahtiin ja lopulta päädyttiin 2-2 -tasapeliin.

Valkopaidat esiintyivät varsinkin ottelun ensimmäisellä jaksolla ennakkoluulottomasti ja kotijoukkue oli puolestaan yllättävänkin aseeton uudella kotikentällään.

Ensimmäinen vaarallinen maalitilanne syntyikin koskilaisille jo 12. minuutilla. Oliver Whyte karkasi oikealta laidalta nopeaan vastahyökkäykseen ja tarjoili poikittaissyötön niin ikään Ilves -puolustusta askeleen edellä olleelle Marko Bacaninille. Testihyökkääjän sijoitusyritys oikeaan nurkkaan oli loistava, mutta Ilves -maalissa pelanneen Otso Virtasen torjunta oli vielä loistavampi ja näin lukemat säilyivät vielä nollassa nollassa.

Ottelun avausmaali syntyi 25. minuutilla ja siitä vastasi ansaitusti Haka. Pirteästi oikealla laidalla esiintynyt Evangelos Patoulidis riisti pallon Juhani Pikkaraiselta, ajoi boksiin sisään ja tarjoili maalin eteen Bacaninille eikä serbialainen enää toista kertaa erehtynyt, vaan chippasi pallon yli Virtasen ja pääsi tämän jälkeen rauhassa iskemään pallon verkkoihin.

Kolme vaihtoa puoliajalla tehnyt Ilves tuli toiselle jaksolle selvästi pirteämmin ja kotijoukkueen palkinto tulikin 51. minuutilla. Osumassa oli hivenen samaa, kuin valkopaitojen avausosumassa, silä tilanne lähti liikkeelle pallon riistosta oikealla laidalla. Vincent Ulundun poikittaissyöttö boksin sisään meni läpi Ilves- ja Haka pelaajien aina Oiva Jukkolalle asti, joka sijoitti pallon varmasti oikeaan alanurkkaan ohi Haka -maalissa tänään ensiesiintymisensä tehneen Liam Hughesin.

Haka siirtyi ottelussa uudelleen johtoon 61. minuutilla. Tilanne avautui jälleen Evangelos Patoulidiksen pallonriistosta omalla. Omalta alueelta lähtenyt pystysyöttö tavoitti Elias Mastokankaan, joka oli päästä läpiajoon, mutta kostea kenttä teki tepposen ja pallo jäi miehen jalkoihin. Mastokangas huomasi kuitenkin Virtasen olevan kaukana maaliltaan ja päättikin roikottaa pallon kaukaa maaliin.

Kotijoukkueen kuitti tuli tällä kertaa nopeasti, vain pari minuuttia Hakan osumasta Vincent Ulundu pelattiin parilla nopealla pystysyötöllä nokikkain Hughesin kanssa eikä mies erehtynyt vaan ujutti pallon Hughesin jalan vierestä maaliin.

Enempää osumia ei ottelussa nähty ja näin pisteet tasattiin maalein 2-2. Päävalmentaja Andy Smith oli pääosin tyytyväinen tulokseen, mutta myönsi että se olisi voinut olla parempikin.

– Voisin olla tyytyväisempi, kun ottaa huomioon maalit, mitkä päästimme. Mutta ne olivat asioita, mistä voimme oppia ja huomioida ne, kun palaamme harjoituksiin sekä toivottavasti myös korjata asiat tuleviin otteluihin.

– Olin tyytyväinen suoritukseemme siihen nähden, että vastassa oli paljon pelaajiin panostanut joukkue. Me emme kuitenkaan välittäneet ketä oli vastassa ja jos jatkamme samalla tavalla, tulemme pärjäämään.

– Osalle tämä oli ensimmäinen peli ja mukana oli myös testipelaajia, mikä tarkoitti ettei kaikilla ollut täyttä käsitystä siitä, mitä haluamme tehdä kentällä. Siihen nähden olen tyytyväinen miten hyvin pystyimme pelaamaan.

– Jokaisen pelaajan asenne ja työmoraali oli tänään loistava, Smith korostaa.

Ottelussa maalin iskenyt 25 -vuotias testihyökkääjä Marko Bacanin ehti olla vain kaksissa treeneissä ennen ottelua. Esitys miellytti luonnollisesti valmentajaa, mutta odotukset ovat silti korkeammalla miehen suhteen.

– Marko on treenannut vasta niin vähän aikaa, että hänen fysiikkansa ei ole vielä täysin kunnossa. Hänen täytyy saada nopeutta, mutta pidin siitä miten hän pystyi pitämään palloa ja tietysti hän teki myös maalin, eli juuri sen mitä häneltä pyydettiin.

Ottelun tilastot Veikkausliiga.com.

Ottelun huippuheket Ruutu+ -palvelusta.

Ilveksen raportti.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT