Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Elias Mastokangas pelasti pisteen Hakalle kauden päätöksessä

FC Haka päätti vaiherikkaan kautensa lauantaina 1-1 -tasapeliin AC Oulua vastaan Raatin stadionilla Oulussa.

Valkopaidat aloittivat ottelun hyvin, mutta pelin edetessä pakka alkoi hajota ja kotijoukkue sai enemmän otetta pelistä. Vähälle peliajalle kaudella jäänyt Anton Lepola otti tänään paikkansa maalin suulla ja esiintyikin tolppien välissä edukseen. 31. minuutilla tulleelle kotijoukkueen avausosumalle mies ei mahtanut kuitenkaan mitään. Oulun kapteeni Rasmus Karjalainen pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä ja hyökkääjä ampui pelivälineen tarkasti takanurkkaan.

– Anton pelasi hyvän pelin, maalille ei mahtanut mitään. Hyviä torjuntoja ja otti pilkun vielä hienosti kiinni, Teemu Tainio kehaisi Lepolaa.

Kotijoukkue sai rangaistuspotkun vain neljä minuuttia avausosumansa jälkeen, mutta tällä kertaa pallon taakse astellut Karjalainen ei osunut Lepolan aavistaessa oikein.

Tainio aloitti toisella jaksolla vaihtorulettinsa ja tuloksena oli pelin kääntyminen koko ajan vahvemmin Hakalle. Takaa-ajon palkinto tuli 73. minuutilla juurikin kentälle vaihdettujen pelaajien toimesta. Oliver Whyte syötti Juan Lescanon oikealta läpi, argentiinalainen passasi maalin eteen Elias Mastokankaalle, joka ohjasi pallon taidokkaasti kantapäällään sisään. Osuma oli Mastokankaalle seitsemäs tämän kauden Veikkausliigassa.

Koskilaisilla oli ottelun lopussa vielä paikkansa useampaankin osumaan, mutta pelivälinettä ei niistä verkkoihin saatu ja näin pisteet tasattiin maalein 1-1.

Viimeistä kertaa Hakan peliä johtanut Tainio oli tappioasemasta noususta huolimatta hivenen pettynyt tulokseen.

– Pettymys päällimmäisenä tunteena! Kun lopun paikat ottaa huomioon, niin meidän olisi pitänyt voittaa. Pelin alku oli ihan jees, mutta sitten alkoi kurinalaisuus pettää. Toinen puoliaika oli meiltä hyvä.

Myös kesken kauden Hakaan liittynyt Eemeli Mäkelä sai ottelussa näytönpaikkansa tullessaan puoliajalta sisään. Päävalmentaja jakoi varauksettomat kehut miehen esityksestä.

– ”Eme” tuli hyvin sisään! Näytti ihan vanhalta konkarilta siellä kentällä.

– Hänen siirtyessään meille oli ajatus, että tämän kauden opettelee liigavauhtia, mutta oli kyllä kypsä esitys jo nyt.

Mäkelän sopimus seuran kanssa käsittää tämän kauden, mutta pitää sisällään myös option ensi kaudesta.

FC Haka sijoittui Veikkausliigassa lopulta yhdeksänneksi. Sijoitus on siihen nähden kohtuullinen, että joukkue majaili hetkeen aikaa sarjajumbonakin.

– Pitkä kausi, mikä piti sisällään nousuja ja laskuja. Pitää muistaa, että jossain vaiheessa oltiin viimeisenä, niin kuitenkin hyvin noustu sieltä.

– Tällä kaudella hyviä asioita sen lisäksi oli Euro -pelit ja Jape Laineen pääseminen uusiin, isompiin kuvioihin. 

– Putoaminen Konferenssiliigan karsinnoissa kyllä harmittaa, sillä oli täysin voitettavissa oleva pari meillä, Tainio tiivistää kauden.

Ottelun tilastot Veikkausliiga.com.

Ottelun huippuhetket Ruutu+.

FC Hakan juhlavuoden kausikortit myyntiin!

Kuvat: Iitu Lehtonen | IG: @iituxiini

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT