Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Bushue ennakoi kovaa taistelua TPS:aa vastaan

FC Hakan ottelut jatkuvat keskiviikkona tärkeällä vierasottelulla TPS:aa vastaan. Turkulaisjoukkue on Hakaa pisteen edellä sarjataulukossa, joten arvokkaat pisteet ovat jaossa.

Joukkueet ovat toisilleen sangen tutut, sillä viime kauden päätteeksi molemmat nousivat Ykkösestä Veikkausliigaan ja joukkueet kohtasivat toisensa myös harjoitusottelussa kauden alla. TPS:lla on sen jälkeen vaihtunut päävalmentaja, kun Jonatan Johansson korvasi Tommi Pikkaraisen, mutta pelaajat ovat pysyneet pääosin samoina.

– Tasainen peli on varmasti tulossa. Molemmat tuntevat toisensa hyvin ja olemme vähän samassa tilanteessa sarjassa. Molemmat tarvitsevat voittoja ja pisteitä. Kovaa kamppailua on varmasti luvassa, FC Hakan kapteeni Jacob Bushue ennakoi.

Molemmilla joukkueilla on tappio alla edellisottelustaan, mutta sitä ennen joukkueet pääsivät pisteiden makuun. TPS:lla oli ennen tappiota kaksi peräkkäistä voittoa ja Hakalla sitä vastoin voitto ja tasapeli. Bushuen mukaan Haka pääsee illan kamppailuun hyvistä lähtökohdista.

– Olemme pelanneet suhteellisen hyvin viime aikoina. Voitto HIFK:sta ja nollapeli siinä oli meille iso asia. FC Lahtea vastaan pelasimme 2-2, mutta olisimme ehkä voineet saada siitä pelistä enemmänkin. Ilvestä vastaan pelasimme ajoittain hyvin, ja jos olisimme tehneet paikoistamme maalit, peli olisi voinut olla tuloksellisesti hyvin erilainen. Meillä on ollut monia loukkaantumisia, mutta nyt saamme pelaajia takaisin tärkeille paikoille.

TPS:n ja FC Hakan välinen ottelu alkaa Veritas Stadionilla kello 18.30.

Ottelun kokoonpanot julkaistaan neljä tuntia ennen ottelun alkua Veikkauksen sivuilla.

Mikäli et pääse paikalle, niin voit seurata ottelun Ruutu+ -palvelusta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT