Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Anton Popovitch jaksaa raataa Hakan keskikentällä

Hakan maalitilastoihin saatiin TPS-vierasottelussa Kalle Multasen seuraksi toinenkin nimi, kun Anton Popovitch viimeisteli Hakan johto-osuman ensimmäisellä jaksolla. Tyylikäs laukaus upposi TPS:n maaliin hienon kuvion päätteeksi ohi TPS-vahti Jonathan Viscosin.

Hakan urakka vaikeutui kuitenkin ensimmäisen jakson lopussa Ville Kauppisen saatua punaisen kortin. Näin Haka joutui taistelemaan miesylivoimalla pelannutta TPS:aa vastaan hieman reilun puoliajan verran. TPS onnistui tasoittamaan ottelun, mutta Haka taisteli Veritas Stadionilta mukaansa pisteen.

– Ihan ok taistelupiste se oli. Punaisen kortin jälkeen tasapeli oli meidän minimitavoitteemme ja siihen pääsimme. Se oli vähän AC Oulua vastaan pelatun vieraspelin kaltainen taistelupeli. Puolustimme tiiviisti ja vajaalla yritimme pitää mahdollisuuksien mukaan palloa vähän ylempänäkin, Popovitch analysoi.

Vajaalla taisteltu piste loi myös uskoa omaan puolustuspelaamiseen, sillä TPS:n maalin jälkeen Haka onnistui pitämään TPS:n varsin hyvin pois tekopaikoilta.

– ”Keken” kanssa puhuimmekin pelin jälkeen, että miksi emme puolusta yhtä hyvin silloin, kun pelaamme 11 pelaajalla, Popovitch naurahtaa.

Hakan kausi alkoi murheellisesti kahdella tappiolla ja etenkin kauden avauksessa 4-0-kotitappio FC Hongalle oli nöyryyttävä. Sittemmin joukkue on saanut pelin uomiinsa ja pisteitäkin on tullut.

– Viiteen peliin seitsemän pistettä. Se on ihan hyvä saldo vaikean alun jälkeen. EIF- ja Gnistan-voitot olivat hyviä pelejä ja vielä parempaa on varmasti luvassa. Me tiedämme, että pystymme joukkueena parempiin suorituksiin.

Henkilökohtaisella tasolla Popovitch on tekemässä lopullista läpimurtoaan Miesten Ykkösen keskikenttäpelaajien eliittiin. Kaksi edellistä Ykkösen kautta toivat tilille 18 ottelua kumpikin. Nyt nuorempi Popovitchin veljeksistä on kapteeni Mikko-Petteri Latosaaren kanssa ainoa Haka-pelaaja, joka on ollut kentällä kaikki tarjolla olleet 540 Ykkösen peliminuuttia tällä kaudella.

– Kaikki pelit olen saanut pelata kokonaan. Kyllä minä ihan tyytyväinen voin tekemiseeni olla, mutta aina sieltä pelaamisesta parannettavaakin löytyy. Seuraavassa pelissä haluan olla aina edellistä parempi.

Haka tunnetaan hyvähenkisistä joukkueistaan, eikä tämän kauden edustusjoukkue poikkea trendistä.

– Meillä on todella hyvä henki joukkueessa. Läppä lentää kopissa ja etenkin noilla bussimatkoilla on hauskaa. Hyvä niin, koska tällä kaudella Oulusta on kaksi joukkuetta mukana, joten bussikilometrejä on luvassa.

Tulevana lauantaina vastaan asettuu toinen oululaisjoukkueista, eli Oulun Palloseura, mutta tällä kertaa kotoisella Tehtaan kentällä.

– Eihän kotikentällä muuta tavoitetta voi olla kuin kolme pistettä. Kaikki joukkueet tässä sarjassa on voitettavissa sekä kotona että vieraissa ja kyllä me ne pisteet lauantaina otamme.

Hakan kauden kahdessa ensimmäisessä kotiottelussa yleisöä on ollut paikalla keskimäärin 951 silmäparin verran. Hakan keskikentän moottori toivottaa loputkin koskilaiset lämpimästi tervetulleiksi katsomoon.

– Me pelaamme viihdyttävää futista ja mitä enemmän katsojia on paikalla, sitä paremmin me pelaamme. Me haluamme viihdyttää teitä, Popovitch alleviivaa.

Hakan ja OPS:n välinen Ykkösen ottelu pelataan Tehtaan kentällä lauantaina 27.5. kello 17.00 alkaen. Matsietkot ja jälkipelit potkitaan Tehtiksen paviljongissa ottelun molemmin puolin.

Lauantaina ohjelma jatkuu vielä jälkipelien jälkeenkin, sillä kello 20.00 Siipiravintolakoskissa alkaa Hakan ottelujatkot. Luvassa on livemusiikkia, visailua ja ruokaa. Paikalla on myös Hakan joukkue kertomassa kuulumisiaan. Tervetuloa viettämään lauantaita Hakan seuraan pitkän kaavan mukaan!

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT