Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka puristi pisteen Turusta

FC Hakan Turun vierailu toi maanantaina yhden pisteen. Kova taistelu TPS:n kanssa päättyi Veritas Stadionilla tasalukemiin 1-1 (0-1).

Pelin käännekohta oli Hakan maalilla pitkästä aikaa aloittaneen Ville Kauppisen ulosajo. Kauppinen katseli punaista korttia hetki ennen taukoa pelattuaan palloa kädellään rangaistusalueen ulkopuolella.

– Se oli meille hyvä opetus. Pojat taistelivat loistavasti sen jälkeen, Hakan päävalmentaja Keith Armstrong kiitteli.

Ulosajoon asti peli näytti hakalaisittain hyvältä, sillä Anton Popovitch vei punaisissa paidoissa tällä kertaa pelanneet koskilaiset johtoon 21. minuutin pelin jälkeen. Oikeaa-aikaisen nousun tehneen Popovitchin hienon maalin alustivat Juho Saarinen ja Tuomas Lähdesmäki.

Toista puoliaikaa oli pelattu yhdeksän minuuttia, kun TPS onnistui viimeistelyssä. Maalin puski Oskari Jakosen keskityksestä Ilari Mettälä.

Muuten ottelussa ei suuremmin maalipaikoilla juhlittu. TPS toki piti ylivoimalla enemmän palloa, mutta Hakan tiivis puolustus oli hankala ohitettavaksi. Kalle Multanen ja Emenike Mbachu saivat toisella puoliajalla Hakan parhaat paikat, mutta tällä kertaa onnistumisia ei tullut lisää.

– TPS on hyvä joukkue. Näkee, että heidän joukkueensa runko on ollut pitkään saman valmentajan alaisuudessa. Vaikka TPS:n alkukausi on ollut hankala, niin he tulevat nappamaan vielä paljon pisteitä, Armstrong totesi.

Hakan pelit jatkuvat lauantaina Tehtaan kentällä. Tuolloin vastassa on OPS ja ottelu alkaa kello 17.

Hakan kokoonpano TPS:aa vastaan: Ville Kauppinen (43. kentältä poisto), Henri Malundama (73. Ville-Valtteri Starck), Mikko-Petteri Latosaari, Jaakko Rantanen, Juho Saarinen (var), Anton Popovitch, Niilo Mäenpää (44. Tuomas Karjanlahti), Emenike Mbachu (90. Patrik Ahonen), Tuomas Lähdesmäki, Lutfi Bilali, Kalle Multanen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT