Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Anthony Herbert vaihtoi New Yorkin hektisyyden Valkeakosken rauhaan – ”Tämä tuntuu siunaukselta”

Trinidadtobagolainen Anthony Herbert siirtyi vahvistamaan FC Hakan puolustusta tällä kaudella. Raamikas toppari on nauttinut alustaan joukkueessa.

Herbert syntyi Karibian saarivaltiossa Trinidad ja Tobagossa, jossa hän sai myös ensikosketuksensa jalkapalloon. Hänen isänsä oli entinen Trinidad ja Tobagon nuorten maajoukkuemaalivahti ja lajivalinta tuli Herbertille veressä, vaikka hän pelasi nuorempana myös koripalloa ja lentopalloa.

– Trinidad ja Tobagossa kaikki pelaavat jalkapalloa. Myös perheessäni oli joko entisiä tai silloisia pelaajia, joten se oli jotain johon kasvoin jo pienestä pitäen. Muistan kuinka ihailimme perheessämme Ronaldinhoa ja yritin itse matkia hänen kikkojaan ja kasvoin katsellessani hänen pelejään, Herbert kertoo uransa alkutaipaleesta.

Herbert seurasi isänsä jalanjälkiä myös maajoukkuetasolle. Hän toimi muun muassa Trinidad ja Tobagon alle 15-vuotiaiden maajoukkueen kapteenina ja pelasi myös alle 17-vuotiaissa. Hän sai kutsun tänä talvena myös Trinidad ja Tobagon miesten A-maajoukkueeseen, mutta jätti maajoukkuereissun väliin.

– Kuuluun maajoukkuerinkiin ja sain hiljattain kutsun maajoukkueeseen, mutta en halunnut lähteä näin lähellä kauden alkua. Halusin pitää keskittymiseni Hakassa ja Veikkausliigan alussa, Herbert paljastaa.

Vaikka Herbert on tällä hetkellä topparina, niin hän on urallaan pelannut myös muita pelipaikkoja.

– Vielä U15-maajoukkueessa olin hyökkääjä ja U17-maajoukkueessa olin keskikenttäpelaajana. Keskikentällä pelasin muutaman vuoden, mutta sittemmin olen pelannut puolustuksessa.

Puolustuksen keskuslinjasta Herbert on löytänyt kotinsa, mutta pitää hyödyllisenä myös kokemuksia muista pelipaikoista.

– Olen aika aggressiivinen pelaajatyyppi ja ominaisuuteni sopivat paremmin puolustajaksi. Pelaaminen hyökkääjänä ja keskikentällä on auttanut minua muun muassa pallollisessa pelaamisessa ja tuonut minulle monipuolisuutta. Pääsen käyttämään vahvuuksiani kuitenkin parhaiten puolustuksessa. Olen hyvä ilmassa ja parhaimmillani olen 1 vastaan 1 –puolustamisessa. Minulla on vahva henkinen kantti ja siitä on apua myös puolustaessa, kuvailee Herbert.

Jahdatakseen jalkapalloammattilaisen uraa, oli Herbertin pakko pyyhkiä hiekkarantojen hiekat jaloistaan ja hakea uusia väyliä kehitykselleen. Hän siirtyi New York Red Bullin akatemiajoukkueeseen saadakseen mahdollisuuden päästä pelaamaan ja opiskelemaan yhdysvaltalaiseen yliopistoon.

– Pelasin kaksi vuotta Red Bullin akatemiassa ja sitä kautta minulle avautui mahdollisuus saada stipendi yliopistoon. Minä olen aina unelmoinut jalkapalloammattilaisuudesta, mutta äitini halusi minun saavan myös koulutuksen. Sen johdosta yliopisto oli luonnollinen valinta, jossa voisin yhdistää sekä pelaamisen että opiskelun.

Kaksi ensimmäistä yliopistovuottaan Herbert pelasi Fairleigh Dickinsonin yliopistossa, jossa mukaan tarttui muun muassa NEC-konferenssin voitto sekä valinta alueen kolmostähdistöön.

– Fairleigh Dickinsonissa saavutimme joukkueena menestystä ja sain totuttautua yliopistoelämään. Kahden vuoden jälkeen halusin kuitenkin päästä pelaamaan kovempaan kouluun ja isompaan näyteikkunaan.

Viimeiset kaksi yliopistovuottaan Herbert pelasi New Yorkissa Queensissa sijaitsevassa arvostetussa St. John’sin yliopistossa.

– St. John’s on iso jalkapalloyliopisto ja nautin olla siellä. Tuntui, että palasin tietyllä tapaa kotiin, sillä minulla oli New Yorkissa jo ennestään kavereita. Lisäksi valmentaja sekä joukkuekaverit olivat mukavia ja viihdyin siellä.

Yliopistosta valmistumisen jälkeen Herbert etsi itselleen mahdollisuutta ottaa seuraava askel urallaan. New Yorkin miljoonakaupunki vaihtui tammikuussa Valkeakoskeen.

– Olen nauttinut Valkeakoskesta. New Yorkissa elämä on niin nopeatempoista ja hektistä. Tuntui, että koko ajan piti mennä nopeasti paikasta toiseen. Valkeakoski on täydellinen vastakohta. Nautin tästä rauhasta ja hiljaisuudesta mikä täällä on. New Yorkin jälkeen tämä tuntuu siunaukselta ja juuri siltä mitä tarvitsin, hehkuttaa Herbert.

Herbert tuli Koskiin tammikuussa parin viikon testijaksolle ja vakuutti valmennusjohdon sopimuksen arvoisesti.

– Kaikki kävi aika nopeasti. Sain kutsun tulla tänne testiin ja yritin todistaa valmentajille olevani sopimuksen arvoinen. Sitten valmentaja kertoi, että haluaa minut joukkueeseen. Tämä on minulle elämänmullistava kokemus.

Herbertin ei ole tarvinnut katua päätöstään.

– Kaikki on mennyt todella hyvin. Minulla on parhaat valmentajat joita minulla on urani aikana ollut. Koko valmennusryhmä tekee tosi hyvää työtä. Meillä on koko ajan enemmän ratkaisuja kuin ongelmia. Vaikka mitä vastoinkäymisiä olemme kohdanneet, niin valmentajilla on aina löytynyt siihen ratkaisu. Olen nauttinut olla siinä opissa ja minusta tuntuu, että olen jo nyt oppinut ja kehittynyt paljon tässä ajassa.

Herbert on istunut hyvin Hakan joukkueeseen ja on esittänyt talven otteluissa erinomaisia otteita. Luiyi de Lucasin kanssa hän muodostaa yli 190-senttisen tornikaksikon jota täydentävät Niklas Friberg ja Eero-Matti Auvinen. Yhteistyö uusien joukkuekavereiden kanssa on sujunut hyvin niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

– Joukkuekaverit ovat ottaneet aivan loistavasti vastaan ja sopeutuminen on ollut todella helppoa. Varsinkin Luiyi on auttanut minua paljon. Hän on niin mukava ja hauska persoona. Meillä on pukukopissa hauskaa, kaikki ovat todella avoimia ja joukkueessa on hyvä energia. Sekä pelaajat että valmentajat ovat kannustavia. Tässä on ollut pitkä harjoituskausi, joka on antanut minulle mahdollisuuden tulla osaksi joukkuetta ja sopeutua uuteen tilanteeseen. Olen todella kiitollinen kaikesta siitä tuesta ja odotan hyvää kautta.

Herbert on ehtinyt saada talven harjoitusotteluiden aikana kuvaa suomalaisesta jalkapallosta ja on ollut vaikuttunut.

– Pelin taso on todella hyvä. On joukkueita, jotka prässäävät korkealta, sitten on teknisempiä joukkueita ja sitten niitä jotka ovat molempia.

Herbertin mukaan Hakalla on tarvittavat aseet tulee vastaan sitten millaisella taktiikalla tahansa pelaava vastustaja.

– Meillä on erilaisia avaamis- ja murtautumisvariaatioita riippuen siitä miten vastustaja tulee ja prässää. Kokonaisuudessaan pelimme on hyvällä mallilla.

Pitkä talvijakso päättyy lauantaina, kun Veikkausliiga potkaistaan käyntiin. Herbert uskoo vahvasti Hakan menestysmahdollisuuksiin.

– Meillä on joukkueessa syvyyttä ja meiltä löytyy penkiltä myös lisää voimaa tuli sieltä sitten kuka tahansa kentälle. Uskon meillä olevan mahdollisuudet sarjassa ylempään puoliskoon. Arvostan tätä saamaani mahdollisuutta ja toivon pystyväni auttamaan joukkuetta menestymään. Odotan innolla sitä minkälainen kaudesta muodostuu.

Hakan kausi alkaa herkullisella kohtaamisella, kun lauantaina Tehtaan kentälle saapuu paikallisvastus Ilves. Joukkueet ovat toisilleen tutut, sillä ne kohtasivat talven aikana Liigacupissa kahdesti, joista tuloksena oli tasapeli ja Hakan voitto. Herbert odottaa kovaa kauden avausta.

– Olen todella innoissani ottelusta. Olemme kohdanneet jo kahdesti, mutta tästä on tulossa täysin erilainen peli, sillä peli pelataan ulkona. Olosuhteet ovat ulkona pelatessa täysin erilaiset. Aiemmat pelimme ovat olleet tiukkoja ja meillä on heti avausottelussa mahdollisuus näyttää kyntemme, Herbert korostaa.

Pitkään odotettu Veikkausliigan avauskierros on edessä lauantaina. Hakan kausi alkaa hienoimmalla mahdollisella tavalla, kun Tehtaan kentälle saapuu vieraaksi rakas paikallisvastustaja Ilves. Ottelu alkaa kello 17.00 ja lipunmyynnistä sekä muista otteluun liittyvistä käytännöistä lisätietoa löytyy täältä.

Kuvat: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT