Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Aatu Hakalan katse ylemmässä loppusarjassa

FC Hakan kausi jatkuu maanantaina, kun se kohtaa kotikentällään FC Interin. Haka on tiukasti taistelemassa tällä kaudella kärkisijoista.

FC Haka pääsee lähtemään maanantain otteluun hyvistä lähtökohdista. Alla on Veikkausliigassa neljä tappiotonta ottelua ja edellispelistä valkopaidat hakivat tärkeän 2-0-vierasvoiton HIFK:sta. Ottelu oli samalla Hakan toinen nollapeli tällä kaudella.

– Se maistui todella hyvältä. Hyvä 2-0-voitto ja kolme pistettä olivat pelin tärkeintä antia, FC Hakan maalivahti Aatu Hakala miettii.

Nollapelit ovat olleet Hakalle tällä kaudella tiukassa, joten oman maalin pitäminen puhtaana oli iso asia koko joukkueelle.

– Se oli koko joukkueelle tärkeä ja luo uskoa jatkoa ajatellen. Olemme mielestäni pääsääntöisesti puolustaneet ihan mallikkaasti, mutta erikoistilanteista meitä on rokotettu liian usein, arvioi Hakala.

Asetelmat Veikkausliigassa ovat kutkuttavat. Haka on tällä hetkellä seitsemäntenä, mutta europaikkaan mahdollisesti oikeuttava nelospaikka on vain kolmen pisteen päässä. Kolmanteen sijaankaan ei ole kuin kuusi pistettä matkaa, joten loppukauden osalta on herkulliset lähtöasetelmat.

– En ole kauheasti katsellut sarjataulukkoa, vaan peli kerrallaan mennään. Taistelemme pääsystä ylempään loppusarjaan ja sitten siellä taistellaan mahdollisimman korkeista sijoituksista. Pääsy kuuden joukkoon on tällä hetkellä ensisijainen tavoitteemme.

Tiukkatahtisen alkukauden jälkeen Hakalla on ollut suhteellisen väljä otteluohjelma viime viikkoina. Se on mahdollistanut harjoittelemisen ja koneen lopullisen virityksen loppukauden koitoksiin.

– Tätähän tehdään, että saa pelata, mutta ehkä tämä harjoitteluaika on tullut hyvään saumaan. Olemme päässeet rauhassa treenaamaan. Kun pelejä on enemmän, niin silloin ei pysty treenaamaan kovaa. Nyt olemme pystyneet harjoittelemaan hieman kovempaa.

FC Hakan kotiottelussa Interiä vastaan 18.7. vietetään Haka-perheen juhlaottelua. Ottelutapahtumassa esittäytyvät kaikki FC Haka Juniorien joukkueet ja yhdessä koko Haka-perheen kanssa juhlistetaan tänä vuonna 90-vuotisjuhlaansa viettävää Haka ry:tä.

Lisätietoa ottelusta ja tapahtumasta löydät täältä.

Kuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT