Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Torstaina tulikuuman derbyn aika

haka_tamu_2008_05Torstaina on Tehtaan kentällä luvassa yksi kevään kohokohdista, kun Tampere United saapuu Hakan vieraaksi Pirkanmaan derbyyn. Lähtökohdat ottelulle ovat herkulliset, sillä suotuisten kierrostulosten myötä Hakalla on mahdollisuus nousta jopa Veikkausliigan piikkipaikalle.

Hakan päävalmentaja Olli Huttunen myöntää, että ärsytetty Tampere United on juuri nyt vaarallisimmillaan. Tamperelaisilla on koossa neljästä ottelusta vain kolme pistettä, mutta edellisen pelin esitys TPS:aa vastaan antaa luvan odottaa sinipaidoilta enemmän.

– TamU:lla oli tuossa kamppailussa todella vahva toinen jakso, vaikka he ottelun hävisivätkin. On pienestä kiinni, että heidän pelinsä loksahtaisi kohdilleen, ottelua paikan phaka_tamu_2008_05äällä seurannut Huttunen toteaa.

Tamperelaisseuran taustoissa kuohuu, kun toimitusjohtaja Sami Salonen ja urheilutoimenjohtaja Jarkko Wiss jättivät tehtävänsä. Huttunen ei usko tausta-asioiden vaikuttavan suuremmin joukkueen pelaamiseen.

– Kyllä TamU:n runko on edelleen henkisesti vahva. Joukkue on aina meitä vastaan pystynyt parhaaseen peliinsä ja siihen meidän on pystyttävä vastaamaan, Huttunen pyörittelee.

– TamU:lla on paljon potentiaalia. Esimerkiksi Tomi Petrescu ja Juska Savolainen eivät ole vielä näyttäneet parasta osaamistaan, Huttunen jatkaa.

Pelitahti on tällä hetkellä Veikkausliigassa tiivis. Hakan seuraava kotiottelu on TamU-pelin jälkeen jo sunnuntaina, kun Rovaniemen Palloseura saapuu Tehtaan kentälle.

– Kierrätystä avauskokoonpanon pelaajien suhteen on varmasti luvassa. Vaikka pelaajat alkavat vähitellen olla terveinä, niin kahta 90-minuuttista kaikkien kunto ei vielä kestä, Huttunen huomauttaa.

Pitkäaikaispotilaita Hakan joukkueessa ei ole enää kuin Kalle Parviainen ja Markus Joenmäki. tästä kaksikosta Joenmäki saattaa olla mukana täysipainoisissa harjoituksissa jo ensi viikolla. Parviaista voidaan odotella tositoimiin heinäkuussa.

Pirkanmaan derby pelataan Tehtaan kentällä torstaina 14.5. kello 18.30 alkaen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT