Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

FC Hakan osakeantiin jatkoaika

FC Hakan osakeanti jatkuu vielä 17.9. saakka. Yhtiön hallitus päätti annin jatkamisesta osakkailta saadun palautteen perusteella. Osaa osakeannista kiinnostuneita oli hämännyt kaksi eri merkintäjärjestelmää, sähköinen ja perinteinen.

Nyt päätetyn jatkoajan loppuun saakka merkintä on mahdollista maksamalla liitteenä olevan merkintäsitoumuslomakkeen ohjeen mukaisesti panos seuran tilille. Maksun viestissä tulee olla maksajan nimi, henkilötunnus/y-tunnus ja merkittävä osakemäärä.

Osakeannin tuotto on ollut kohtalainen ja kiinnostusta on ollut hyvin. Annin onnistumisella on iso merkitys seuran tulevien toimintamahdollisuuksien kannalta.

– 5.9. mennessä osakkeita oli merkitty n. 18 000 eurolla. Tavoiteltuun yli 30 000 on siis vielä matkaa, mutta hyvässä vauhdissa ollaan, kertoo hallituksen puheenjohtaja Marko Laaksonen.

Lataa merkintäsitoumuslomake täältä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT