Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka kohtaa SJK:n Liigacupin kolmannella kierroksella Eerikkilässä

FC Haka isännöi sunnuntaina Seinäjoen Jalkapallokerhoa Eerikkilässä, kun joukkueet kohtaavat Liigacupin kolmannen kierroksen ottelussa.

Molemmat joukkueet ovat voittaneet yhden ja hävinneet yhden aiemmista kahdesta ottelustaan. Haka taipui Vaasan Palloseuran vieraana pari viikkoa sitten 2-1, mutta voitti Ilveksen viime lauantaina Pirkkahallissa 1-0. SJK puolestaan hävisi avauksessa kotonaan Kuopion Palloseuralle 0-1 ja voitti VPS:n kotonaan 3-2.

Molemmat joukkueet lähtevät otteluun koko lailla samoista lähtökohdista, missä peliä edelleen kehitetään ja sen odotetaan myös näkyvän kentällä. Hakan päävalmentaja Teemu Tainio näkee kuitenkin, että vastustaja on tällä hetkellä askeleen edellä.

– Mielestäni SJK:lla on ollut pidempään joukkue kasassa ja heillä on myös laaja rinki, mistä valita pelaajia.

– He ovat kierrättäneet paljon ja antaneet näytönpaikkoja todella monelle aiemmissa peleissään.

Hakalla on aiemmissa Liigacupin peleissään ollut sivussa useampi runkopelaaja, mutta nyt näistä ainakin Atte Sihvonen palaa kokoonpanoon. Muutoin Tainio ei uskalla varmuudella nimetä, kuin Vigori Gben varmaksi poissaolijaksi, sillä muutaman pelaajan kohdalla sunnuntain pelikunto on vielä epäselvä.

Vaikka valkopaitojen alkuvuosi oli haastava, niin viimeistään Ilves -peli osoitti, että suunta on oikea.

– Kyllähän meillä oli jo Vaasassakin hyviä elementtejä ja useita maalipaikkoja. Isoin ero otteluiden välissä oli se, että Ilvestä vastaan puolustimme oman boksin paremmin, eikä päästetty maaleja, Tainio näkee.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat harjoitusottelu mukaan lukien neljästi. Näistä otteluista kolme päättyi tasan ja kauden viimeisen keskinäisen ottelun voitti Haka.

– SJK:a vastaan on ollut tiukkoja vääntöjä. He ovat erittäin intensiivinen joukkue, sekä heidän erikoistilannepelaaminen on vahvaa ja sen kanssa meidän pitää olla varuillaan.

FC Haka vastaan Seinäjoen Jalkapallokerho pyörähtää käyntiin Eerikkilän urheiluopistolla kello 16.00 Otteluun ei ole lipunmyyntiä, mutta Ruutu+ -näyttää sen suorana TÄÄLLÄ.

SJK:n ennakko TÄÄLTÄ.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT