Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Nyt se löytyi – FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa!

Yksi pre-seasonin kuumimmista puheenaiheista on ollut, mistä FC Haka löytää korvaajan viime kauden maalikuningas Lee Erwinille. Nyt tuo odotus päättyi, sillä seura ja argentiinalainen hyökkääjä Juan Lescano ovat allekirjoittaneet 1 -vuotisen pelaajasopimuksen.

30 -vuotias Lescano pelasi viime vuonna Australian pääsarjan Brisbane Roar’ssa. Aiemmin urallaan mies on pelannut muun muassa Sveitsissä ja Venäjällä, sekä edustanut Liverpoolin ja Real Madridin juniorijoukkueita.

– Juan on ollut meillä toista viikkoa ja näyttänyt olevansa laatuhyökkääjä, vaikka fysiikassa onkin vielä paljon tekemistä, sillä hän on ennen tänne saapumistaan viimeksi pelannut toukokuussa.

– Uskotaan, että ollaan löydetty hyvä hyökkääjä, vaikka onkin isot saappaat täytettäväksi.

– Hänellä on hyvä pelikäsitys ja oveluutta löytyy, mutta lopulta hyökkääjä mitataan vain tehoissa. Tietysti maaleja odotetaan, mutta myös pelinrakenteluun osallistumista ja syöttöjä.

Argentiinalainen saapui Valkeakoskelle viime viikolla ja esiintyi viime lauantain Liigacupissa Ilvestä vastaan 45 minuuttia. Miehen kyvyt ovat kuitenkin vakuuttaneet nopeasti ja Teemu Tainio sai kaipaamansa palasen hyökkäykseen.

– Ollaan oltu kärsivällisiä ja yritetty etsiä. Kyllä me nyt uskotaan, että ollaan löydetty hyvä hyökkääjä meille, Tainio näkee.

Viime heinäkuun jälkeen ilman joukkuetta ollut Lescano oli Barcelonassa pitämässä kuntoa yllä personal trainer -ystävänsä kanssa, sekä harjoitteli Espanjan kolmannen sarjatason joukkueen matkassa, kunnes kutsu Suomeen ja Valkeakoskelle saavutti hänet.

– Rehellisesti sanoen minulla ei ollut mitään käsitystä FC Hakasta, mutta haettuani lisätietoa internetistä, huomasin joukkueella olleen erittäin hyvä viime kausi.

Siinä missä Teemu Tainio alleviivasi miehen täyttävän hyökkääjälle asetetut ominaisuudet, niin Lescano itse jatkaa samoilla linjoilla kuvaillessaan itseään jalkapalloilijana varsin ytimekkäästi.

– Olen hyökkääjä!

Vaikka aika Hakan matkassa on vasta varsin lyhyt, niin argentiinalainen on pitänyt kokemastaan ja katsoo tulevaan kauteen luottavaisesti.

– Meillä on todella hyvä joukkue, missä paljon hyviä, nuoria pelaajia.

– Odotan hyvää kautta ja toiveissa on vieläkin parempi kausi, kuin Hakalla oli viime vuonna!

Juan Lescanon sopimuksen myötä Hakalla on kasassa kaikkiaan 21 sopimuspelaajaa:
Aatu Hakala, Niklas Friberg, Atte Sihvonen, Janne-Pekka Laine, Vigori Gbe, Stavros Zarokostas, Logan Rogerson, Eero-Matti Auvinen, Tino Purme, Konsta Mervelä, Thomas Saarinen, Oiva Laaksonen, Felix Lehtinen, Anthony Herbert, Tuure Siira, Henri Malundama, Oliver Whyte, Haymenn Bah-Traoré, Kristian Yli-Hietanen, Ryan Mahuta ja Juan Lescano.

Niin Teemu Tainio, kuin toimitusjohtaja Olli Huttunenkin ovat aiemmin linjanneet, että hyökkääjän lisäksi verkot ovat vielä vesillä ainakin kolmen pelipaikan osalta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT