Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Verkkokauppa avattu!

Sitä on kaivattu ja nyt se toive vihdoinkin toteutuu. FC Haka on ollut ilman verkkokauppaa jo tovin, mutta tämä kevät on paiskittu töitä myös sen eteen, että tänään voimme vihdoinkin julkistaa sen:
FC Hakan verkkokauppa on nyt auki!

Suunnittelusta ja rakentamisesta on vastannut Hakan kehityspäällikkö Jukka Jaskara, joka näki verkkokaupalle tilausta.

– Fanituotemyynnissä verkkokaupan tarve tuli esille erityisesti tuotteiden saatavuuden kanssa. Haluamme, että meidän fanituotteet ovat kannattajille helposti saatavilla ja uskon, että verkkokauppa on askel kohti kyseistä päämäärää.

Jaskaran samoilla linjoilla on myös tomitusjohtaja Olli Huttunen.

– Verkkokaupalle on juuri nyt kova kysyntä. Viimeisen vuoden aikana fanituotemyyntimme on kasvanut huimasti ja kysyntä verkkokaupalle kasvaa koko ajan.

Tällä hetkellä verkkokaupasta löytyy 25 erilaista fanituotetta, mutta uusia on luvassa ja myös toiveita kuunnellaan lupaa Jaskara.

– Mietimme toimistolla millaisia tuotteita verkkokauppaan ja fanituotevalikoimaan yleisesti voisi vielä lisätä. Tähän onkin olemassa jo suunnitelmia ja toivotaan, että pian fanituotevalikoimaan saataisiin lisää tuotteita. Verkkokauppaa pyritään muutenkin kehittämään mahdollisuuksien mukaan.

Myös maksuvaihtoehdot monipuolistuvat, sillä ostoksensa voi maksaa tilauksen yhteydessä yleisimmillä verkkomaksuvaihtoehdoilla.

– Fanituotevalikoiman kanssa haluamme kuulla myös kannattajien toiveita ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan niitä. Esimerkiksi FC Haka -sukat on sellainen tuote jota on paljon kyselty ja nyt niitä on verkkokaupasta mahdollisuus tilata itselleen.

Omia toiveitaan ja kehitysehdotuksia voi lähettää toimiston sähköpostiin tai viestittämällä/kommentoimalla Hakan SoMe -kanavien kautta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT