Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Edessä kauden viimeinen vieraspeli

Jarolla ja Hakalla ei suurta panosta keskinäisessä ottelussaan ole. Hakalla on toki vielä seitinohuet mahdollisuudet eurokentille, mutta se vaatisi muilta joukkueilta melkoista ristiin pelaamista.

Joukkueiden ensimmäinen yhteenotto tällä kaudella oli tilannerikas, mutta silti Tehtaan kentällä jäätiin kesäkuun lopulla ilman maaleja. Viime kauden Pietarsaaren taisto oli Hakan heiniä, sillä valkeakoskelaiset voittivat tuolloin 4-0.

Haka on voittanut liigassa kaksi edellispeliään, mutta torstaina tuli kirvelevä cup-tappio paikallisvastustaja Tampere Unitedille.

– Jotenkin puuttui usko tekemiseen. Joukkue oli aivan liian kuriton, päävalmentaja Sami Ristilä tuumaa.

Ristilän mukaan Hakassa taistellaan kausi kunnialla loppuun asti.

– Nyt on vain katsottava eteenpäin. Tässä on vielä muutama viikko puristettavaa. Meillä on edelleen pienet saumat eurokentille ja niistä taistellaan, Ristilä alleviivaa.

Ristilä itse jatkaa edelleen sairastuvalla pohjevammansa vuoksi. Sivussa Pietarsaaren reissulta ovat myös Diego Corpache, Jarno Mattila ja Niko Ikävalko. Heistä Mattilaa ja Ikävalkoa voidaan odotella mukaan kauden päätöskierrokselle.sristila230909

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT