Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Jippo hankaloitti Hakan haaveita

Viikonloppu oli Hakan kannalta murheellinen. Ensin SJK voitti lauantaina OPS:n 1-0 ja sunnuntaina Haka kärsi kirvelevän vierastappion Joensuussa Jippolle luvuin 2-1. Hakalla on eroa Ykkösen kärkeen nyt viisi pistettä.

Jippo aloitti Mehtimäen tekonurmella terävästi, sillä pallo oli Saku Pesosen takana jo parin minuutin pelin jälkeen. Petteri Rönkkö sijoitti pallon tarkasti Hakan maalin alakulmaan.

Alkuhapuilun jälkeen Haka pääsi peliin mukaan, mutta maalipaikkojen luonti oli väkinäistä. Maaliviivalle asti pallo kyllä saatiin, mutta ei millään sen yli.

Peli näytti ratkeavan 55. minuutilla, kun isäntien Tuomas Korpela rokotti kulmapotkun jälkeen. Haka tuli pian peliin mukaan Jussi Aallon rangaistuspotkulla. Jippo antoi vielä siimaa Tarmo Koivurannan ulosajon myötä, mutta Aallon ylärimakutia lähemmäksi tasoitusta Haka ei päässyt.

Haka oli Joensuussa pahasti siipirikkoinen, kun Regi Nooitmeer, Olukorede Aiyegbusi ja Venance Zézé kärsivät pelikietojaan. Kahden ottelun lisärangaistuksen Ilves-pelin loppuhetken tapahtumista saanut Zézé on käytettävissä vasta päätöskierroksella. Lisäksi tuorein hankinta Patrik Rikama oli toipilaana, eikä päässyt Joensuun reissulle mukaan.

Hakan seuraava ottelu on perjantaina PK-35:ttä vastaan Tehtaan kentällä. Koskilaisilla on nyt takana kolme kamppailua ilman voittoa, joten nousutoiveiden ylläpitämiseksi perjantaina olisi napattava ehdottomasti täysi pistepotti.

Hakan kokoonpano: Saku Pesonen, Dema, Sami Sanevuori, Juuso Salonen, Mikko-Petteri Latosaari (46. Aaron King), Marco Matrone (var.), Sakari Saarinen (var.) (46. Jarno Mattila), Eetu Muinonen, Jussi Aalto, Juha Pirinen, Lasse Linjala.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT