Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Tehtaan kentän ennätysyleisö todisti voiton AC Oulua vastaan viime hetken voittomaalilla!

Hakan parhaat ’22 tuo menneeltä vuodelta 2022 parhaat hetket muisteltavaksi ja huippuhetket tarjoaa Ruutu.

Elokuisessa perjantai-illassa FC Haka ja AC Oulu tarjosivat juuri sitä, mitä paikalle saapunut ennätysyleisö toivoikin. Maali-iloittelu päättyi kotijoukkueen 3–2-voittoon jälleen kerran viime hetken voittomaalilla. Perjantai -illan kruunasi kauden siihen astisen yleisöennätyksen täyttyminen, kun kaikkiaan 3211 katsojaa oli saapunut todistamaan Veikkausliiga -jalkapalloa parhaimmillaan.

Ottelussa panosta oli myös kentän ulkopuolella; otteluisäntä Volkswagen lahjoitti 1€/katsoja vähävaraisten perheiden jalkapalloharrastuksen tukemiseen. Tällä alkupääomalla aloitettiin joulukuussa julkistettu Jussi Peltonen -rahasto. Lue lisää täältä.

Ottelu lähti vauhdilla käyntiin ja avausmaali nähtiinkin jo seitsemännellä minuutilla, kun tutkapari Lee Erwin – Logan Rogerson pääsi irti. Kauden aikana totuttiin näkemään, kun Rogerson antoi mahtavia syöttöjä Erwinin maaleille, mutta tällä kertaa roolit olivat toisin. Erwin vapautti Rogersonin upeasti oikealta laidalta. Uusiseelantilainen onnistui tekemään itselleen tilaa kahden Oulu -puolustajan ahdistamana, sai oikean jalkansa vapaaksi ja laukoi pallon upeasti ylänurkkaan noin 16 metristä.

AC Ouluun palannut, maajoukkueessakin esiintynyt Rasmus Karjalainen vei ottelun tasatilanteeseen ensimmäisen jakson lopulla.

Mutta jännittävimmät hetket olivat totutusti vielä edessä – toinen puoliaika tarjosi yhteensä kolme maalia. Ensimmäisenä toisella jaksolla maaliverkkoja pääsi heiluttamaan Hakan tuore lainahankinta Jude Arthur 58. minuutilla. Oulu -maalivahti Calum Ward nyrkkeili pallon kulmapotkusta aivan maalin edustalle, mistä Arthur yritti ensin puskemalla, mutta lopulta tuikkasi jalallaan lyhyeksi jääneen puskuyrityksensä sisään kotidebyytissään, kuten Mastokangas KuPSia vastaan heinäkuussa.

Hakan johto kuitenkin suli toistamiseen parikymmentä minuuttia myöhemmin. Tälläkin kertaa osuma sai alkunsa nopeasta, pitkästä pystysyötöstä, minkä Samuel Anini jr. chippasi taidokkaasti ohi vastaan tulleen Aatu Hakalan 76. minuutilla.

Tehtaan kentän yleisö sai lopulta kuitenkin palkintonsa, kun jälleen kerran vaihdosta sisään tullut Stavros Zarokostas nousi ratkaisijaksi. Seth Saarinen ajoi röyhkeästi boksiin ja taisteli pallon vielä kaaduttuaankin Salomo Ojalalle, jonka pieni siirto löysi vieressä olleen Zarokostasin ja kreikkalainen pääsi viimeistelemään läheltä ottelun voittomaaliksi jääneen 3-2 -osuman.

Voitolla Haka nosti itsensä Oulun ohitse sarjataulukon neljännelle sijalle ja tukevoitti entisestään paikkaansa ylemmässä loppusarjassa.

Alta näet Hakan viime hetken voittomaalin ja huikeat tunnelmat. Ottelun lukuisat muut huippuhetket löydät Ruudusta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT