Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Haka ja SJK pelasivat tasan hyvätasoisessa ottelussa

FC Haka avasi vuoden 2022 harjoitusottelut lauantaina Seinäjoen Jalkapallokerhon vieraana. Hakan tavoin ottelu oli myös kotijoukkueelle ensimmäinen, mutta se ei näkynyt otteissa, vaan Wallsport Areenalla nähtiin ajankohtaan nähden hyvätasoinen ottelu, mikä päättyi 1-1 -tasatulokseen.

Koskilaisten kannalta ottelu alkoi ikävästi, sillä italialainen testimies Nicolo de Angelis, sekä Henri Malundama joutuivat jättämään kentän aivan alkuhetkillä loukkaantumisista johtuen.

– Sellainen pieni kaksinkamppailu ja siitä sitten nilkka vähän vääntyi. Tässä hetken aikaa ollaan poissa, mutta ei kauheen kauaa, ”Mamba” valotti tilannetta ottelun jälkeen.

De Angeliksen tilalle vaihdettu Oiva Laaksonen vastasi ottelun ensimmäisestä osumasta 26. minuutilla. Atte Sihvonen antoi keskialueen katkon jälkeen vapauttavan pystysyötön, eikä viime kaudella Veikkausliigassakin osunut hyökkääjänuorukainen erehtynyt.

– Atte pisti ihan mahtavan pallon linjan taakse ja sain sen siitä törkättyä maalivahdin ohi, Laaksonen kertasi vaatimattomasti suoritustaan.

Hyökkääjä harmitteli myös hukattuja maalipaikkoja, mutta oli luottavainen, että jatkossa alkaa osumaan paremmin.

– Tänään olis voinut kolme maalia tehdä…tai siis olis pitänyt kolme maalia tehdä. Siinä mielessä en ole tyytyväinen, mutta kyllä se alkaa osumaan sitten, kun treenaa tarpeeksi.

Kotijoukkueen tasoitusosuma nähtiin juuri ennen puoliaikaa, kun juuri Rovaniemen Palloseurasta hankittu Vertti Hänninen laukoi pallon kuudentoista takaa voimalla ohi Aatu Hakalan.

Enempää osumia ei ottelussa siis nähty, vaikka molemmilla siihen olisi omat paikkansa ollut. Päävalmentaja Teemu Tainio vaikutti otteluun ja joukkueensa ilmeeseen tyytyväiseltä.

– Olin tosi tyytyväinen meidän tekemiseen. Harjoiteltuja juttuja näkyi hyvin pelissä ja pelaajat oli sisäistänyt haluttuja teemoja nopeasti.

Tainio oli mielissään myös siitä, että ottelussa kolme omaa junioria, Santtu Lindgren, Eetu Kittilä ja Arul Yogaswaran, tekivät debyyttinsä edustuksen paidassa

Myös toinen testipelaajista, amerikkalainen Anthony Herbert, sai päävalmentajalta kehut ensiesiintymisestään.

SJK:n raportti löytyy TÄÄLTÄ.

SJK – FC Haka 1-1(1-1)
0-1 26′ Oiva Laaksonen
1-1 44′ Vertti Hänninen

FC Haka
Aatu Hakala
Niklas Friberg
Eero-Matti Auvinen
Anthony Herbert (85′ Thomas Saarinen)
Atte Sihvonen
Nicolo de Angelis (9′ Oiva Laaksonen –> 85′ Eetu Kittilä)
Jesse Huhtala( 80′ Santtu Lindgren)
Janne-Pekka Laine
Seth Saarinen (85′ Konsta Mervelä)
Henri Malundama (20′ Elias Collin)
Salomo Ojala (80′ Arul Yogaswaran)
Vaihdossa
Felix Lehtinen

Kuva: Jonna Kauppinen

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT