Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Tänään ei tappio harmittanut

FC Haka päätti kauden 0-1 -kotitappioon, mutta se oli tällä kertaa vain pieni kauneusvirhe, eikä sen isommin vaikuttanut joukkueen tai kannattajien mielialaan pelin jälkeen. Erikoinen Veikkausliiga -kausi 2020 pistettiin pakettiin ja mikä tärkeintä, Haka säilytti sarjapaikkansa myös ensi kaudelle.

Ottelun ratkaisu nähtiin varsin aikaisessa vaiheessa, kun Michael Hartmann joutui rikkomaan Saku Ylätupaa jo ottelun 12. minuutilla. Pallo vietiin pilkulle ja sen taakse asteli Albion Ademi, joka laukoi pallon voimalla tolpan juureen. Hartmann oli vedossa hyvin mukana, mutta ei mahtanut tarkalle laukaukselle mitään.

Kotijoukkueen peli-ilme oli kaikesta huolimatta pirteä ja ensimmäisen jakson loppupuoliskolla maali suorastaan leijui ilmassa. Lähimmäksi pääsivät Salomo Ojala ja Antto Hilska, joiden molempien yritykset kilahtivat tolppaan.

Myös Maximus Tainio esitteli potkutekniikkaansa, mutta vieraiden maalissa Oskari Forsman torjui pallon eteensä, eikä paitsiosta irtopalloon ehtinyt Hilska päässyt tästäkään tilanteesta iskemään tasoitusosumaa.

Toisella jaksolla Teemu Tainio käytti kaikki viisi vaihtoa antaen näyttöpaikan mahdollisimman monelle.

– Olisin mielellään koko joukkueen käyttänyt kentällä. Tämä peli antoi minulle tosi paljon lisää infoa ensi kauden joukkueen suhteen.

Muutoin Tainio ei ottelua isommin halunnut lähteä kommentoimaan, mutta voitto olisi toki kelvannut.

– Voittaa tietysti olisi halunnut, mutta ehkä tämä kuvaa meidän kautta pienoiskoossa.

– Minimitavoite tälle kaudelle saavutettiin ja sarjataulukko harvoin valehtelee. Oli vaikea kausi, mutta pikkuhiljaa kasvettiin.

Kausi oli vaikea ja raskas Hakalle, mutta sitä se oli varmasti muillekin joukkueille. Tainio kuitenkin pitää kauden pelaamista loppuun hyvänä suorituksena.

– Erittäin raskas kausi! Tuntui, kun pelataan kahdeksan peliä kuukaudessa, että eihän tässä ole mitään järkeä. Se, että saatiin pelattua tämä sarja ylipäätään loppuun, niin siitä Veikkausliigalle iso hatunnosto.

22 ottelun sarjakausi on nyt takana ja katseet suunnattuna tulevaan. Hakan toimistolla onkin hiat jo kääritty ja uuteen kauteen valmistautuminen on hyvässä vauhdissa. Tästä ensimmäiset makupalat on luvassa jo heti torstaina, kun seura julkistaa uuden, ison pelaajahankinnan kello 12.00 alkavassa tiedotustilaisuudessa.

Yleisöä: 1451

Kuvat: Jussi Rämä

Ottelun huippuhetket Ruutu+ -palvelusta.

Ottelun tilastot Veikkausliigan sivuilta.

IFK Mariehamnin raportti heidän kotisivuiltaan.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT