Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Stella-ennakko: Onko lauantaina nousupäivä?

FC Hakalla on lauantaina ensimmäisen kerran tällä kaudella mahdollisuus varmistaa nousu Veikkausliigaan omalla esityksellään.

Mikäli FF Jaro kaatuu Pietarsaaressa, niin nousu on varma. Mikäli peli päättyy tasan tai Jaro voittaa, niin silloin katseet on käännettävä Oulun suuntaan. Hakan nousujuhlat siirtyvät siinä tapauksessa, että TPS voittaa AC Oulun.

– Lauantaina mennään taas ja nyt on siis ekaa kertaa nousu katkolla riippuen pelkästään meidän pelimme tuloksesta, FC Hakan päävalmentaja Teemu Tainio toteaa.

– Jarolla on kaksi tappiota alla, mutta kotona he ovat vahvoja. Sarjan toiseksi tehokkain hyökkäys on hyvä testi meidän puolustuksellemme, Tainio puntaroi.

Haka on tällä kaudella kukistanut Jaron jo kahteen otteeseen. Toukokuussa Pietarsaaressa Haka oli vahvempi numeroin 3-1 ja heinäkuussa Tehtaan kentällä 2-0.

– Totta kai me lähdemme hakemaan voittoa ja luotamme siihen, että oma laadukas tekeminen riittää, Tainio painottaa.

Aivan parhaalla kokoonpanollaan Haka ei Pietarsaareen pääse.

– Jonkun verran meillä on poissaolijoita, mutta varmasti saamme iskukykyisen joukkueen jalkeille, Tainio tuumaa.

Jaron ja Hakan välinen ottelu alkaa Pietarsaaren Keskuskentällä kello 15. AC Oulu ja TPS ottavat toisistaan mittaa samaan aikaan Oulun Raatissa.

Tehtaan kentän Paviljongissa järjestetään kisakatsomo Jaron ja Hakan väliselle ottelulle. Ovet ovat auki kello 14 alkaen.

Ravintola Stellan Haka-pasta pelipäivinä kausikortilla 14 € (norm. 15,50 €).

Kuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT