Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Stella-ennakko: FC Haka hyvistä asetelmista Poriin lauantaina


Anton Popovitch iski kolme maalia MuSan verkkoon, kun joukkueet kohtasivat toukokuussa Tehtiksellä. Nähtäväksi jää, onko mies Porissa yhtä hyvässä iskussa vai nouseeko ottelun ratkaisijaksi joku muu.

 

FC Haka matkustaa lauantaina Poriin alkukauden yllättäjän MuSan vieraaksi. Joukkueiden välinen ensimmäinen ottelu päättyi Valkeakoskella Hakan selvään 6-1 -voittoon, mutta MuSa on tuon jälkeen piristynyt huomattavasti ja onkin tällä hetkellä sarjassa neljäntenä.

Loistavasti on kulkenut myös Hakan peli ja joukkue jatkaa tiiviin kesäkuun jälkeen ykkösen kärjessä seitsemän pisteen erolla toisena olevaan Turun Palloseuraan. Päävalmentaja Teemu Tainio onkin mielissään heinäkuun maltillisemmasta ottelutahdista.

– Tilanne on oikein hyvä! Pelejä on heinäkuussa vain lauantaisin, jolloin meille jää aikaa keskittyä myös pelin kehittämiseen. Kesäkuun ottelutahdissa aika kului pääasiassa palautumiseen ja seuraavaan otteluun valmistautumiseen.

Myös pelaajatilanne on Hakalla vähintäänkin hyvä. Poissa ovat varmuudella vain pitkäaikaispotilaat Samuel Mansour ja Jean Fridolin Nganbe Nganbe. Lisäksi Severi Keskitalo, Leevi Antinaho ja Akseli Lehtojuuri ovat perjantaina farmiseura Pallo-Seppojen mukana, eivätkä täten ole lauantaina käytettävissä. Niin ikään viime pelissä maalin tehnyt Ilves -laina Eemeli Raittinen ei ole kokoonpanossa mukana.

MuSa pelaa kotiottelunsa Pori Stadionilla, mikä on luonnonnurmi, eikä ole ainakaan aiemmissa otteluissa ollut vielä parhaassa mahdollisessa kunnossa. Tämä tuo tekonurmella harjoittelevalle Hakalle oman haasteensa. Muutoinkin MuSa on kotonaan haastava vastustaja.

– He ovat yhtenäinen ja tasainen joukkue, mikä pelaa suoraviivaista jalkapalloa. Parastamme saamme laittaa kentällä, kommentoi Tainio ja vakuuttaa, että joka peliin lähdetään täysillä.

 

MuSa – FC Haka Pori Stadionilla kello 17.00 lauantaina 6.7.2019.

MuSa:n ennakko

Ravintola Stellan Haka-pasta pelipäivinä kausikortilla 14 € (norm. 15,50 €).

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT