Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Stella-ennakko: AC Kajaani FC Hakan haasteena sunnuntaina

Sarjakärki FC Hakan ottelut Ykkösessä jatkuvat sunnuntaina Kainuussa. Kello 18.30 alkavassa ottelussa on vastassa AC Kajaani.

AC Kajaanin alkukausi on ollut haastava. Joukkue on kerännyt pelaamistaan seitsemästä kamppailusta neljä pistettä ja on sarjataulukossa viimeisenä.

Seurajohto teki vaisuista esityksistä omat johtopäätöksensä ja AC Kajaani jatkaa nyt uuden valmentajan komennossa. Mika Lumijärvi on toki ennestään tuttu mies sekä kainuulaiselle että koko suomalaiselle jalkapalloyleisölle.

– Siellä on valmentaja vaihtunut ja varsin erilainen joukkue on varmasti vastassa. Täyden iltapuhteen saamme tehdä, mikäli aiomme ottelun voittaa, FC Hakan päävalmentaja Teemu Tainio kertoo.

Hakan joukkue koki viikolla ison takapakin, kun Samuel Mansour joutui jalkaoperaatioon.

– Hänen kautensa on näillä näkymin ohi. Mutta Jonni Thusberg tekee pitkästä aikaa paluun joukkueen kokoonpanoon. Muutenkin tulemme vähän pyörittämään kokoonpanoa edellisiin peleihin verrattuna, Tainio toteaa.

AC Kajaani-FC Haka Kajaanin Liikuntapuistossa sunnuntaina 9.6. kello 18.30.

Ravintola Stellan Haka-pasta pelipäivinä kausikortilla 14 € (norm. 15,50 €)

Kuva: Jari Mäki-Kuutti

AC Kajaanin ennakko

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT