Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Hakalle pinna Kajaanista

FC Haka ei onnistunut nappaamaan sunnuntaina viidettä peräkkäistä voittoaan Ykkösessä. Mutta kahdeksas perättäinen tappioton ottelu tähän kauteen sentään tuli, kun pisteet jaettiin AC Kajaanin kanssa 0-0.

– Ensimmäisellä puoliajalla olimme pahasti telineissä. Tauolla kopissa minun piti jo vähän hermostua pojille, FC Hakan päävalmentaja Teemu Tainio huomautti.

Kajaanin Liikuntapuistossa kova tuuli aiheutti hankaluuksia molemmille joukkueille.

– Tiesimme, että AC Kajaani pystyy sitä hyödyntämään ensimmäisellä puoliajalla etenkin erikoistilanteissa. Siinä mielessä oman pään nollapeliin voi olla tyytyväinen, Tainio sanoi.

Hakalla oli kyllä paikkoja naulata peli etenkin toisella puoliajalla. Maaliviivaa lähemmäksi pallo ei vain mennyt.

– Tulos oli pettymys. Kyllä me loimme aivan tarpeeksi paikkoja, että olisimme täydet tikit tästä ottaneet, Tainio mietti.

Haka joutui tekemään kokoonpanoonsa viime hetken muutoksen, kun Niklas Friberg ei pystynyt pelaamaan. Joona Kari paikkasi kuitenkin häntä Hakan keskuspuolustuksessa mainiosti.

– Torstaina on sitten jo seuraava peli ja siihen tulee tuoreilla jaloille mukaan esimerkiksi (Samuel) Chidi, Tainio totesi.

Haka pelaa seuraavan ottelunsa siis jo torstaina 13.6. ja se ei olekaan mikään ihan tavallinen peli. Kyseessä on seuran 85-vuotisjuhlaottelussa, jossa vastassa on MYPA. Itse ottelu alkaa kello 18.30, mutta jo ennen sitä Tehtaan kentällä on paljon tapahtumaa.

Hakan kokoonpano AC Kajaania vastaan: Santeri Aaltonen, Jami Kyöstilä, Ville Starck, Joona Kari, Henri Malundama, Anton Popovitch, Jacob Bushue (var.), Jean Fridolin Nganbe Nganbe (75. Jonni Thusberg), Antto Hilska, Elias Ahde (69. Tino Purme), Salomo Ojala.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT