Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

SJK oli maalin parempi Liigacupin ottelussa Seinäjoella

FC Haka kohtasi Liigacupin kolmannella kierroksella Seinäjoen Jalkapallokerhon Wallsport Areenalla Seinäjoella. Ottelun päättyi lopulta seinäjokelaisten 1-2 -voittoon.

Nuori maalivahti Oliver Heino teki ensiesiintymisensä tällä tasolla edustusjoukkueen riveissä. Paikka miehelle avautui, sillä aiemmat ottelut pelannut Anton Lepola oli kipeänä eikä uusi hankinta Liam Hughes ole vielä pelikunnossa.

– Oliver pelasi hyvän pelin. Toki hänellä on vielä paljon potentiaalia kehittyä ja tämä ottelu oli hyvä oppimismahdollisuus sitä silmällä pitäen. Hän on kuitenkin vielä hyvin nuori ja pitää vain jatkaa kovaa työntekoa, kuten tähänkin asti, Andy Smith analysoi suoritusta ottelun jälkeen.

Valkopaitojen tuore sopimuspelaaja Juho Kilo oli viedä koskilaiset 1-0 -johtoon kymmenennellä minuutilla. Keskikenttämiehen painava laukaus suuntautui kohti vasenta alanurkkaa, eikä maalissa pelannut Roope Paunio olisi ehtinyt sitä estämään, mutta SJK -puolustaja sai venytettyä jalan vedon eteen ja pelasti joukkueensa takaiskulta.

Ottelun avausmaalista vastasi kuitenkin SJK ja se nähtiin 23. minuutilla. Pyry Hannola laukoi vapaapotkun oikean rajan tuntumasta ja kaukaa lähtenyt pallo painui maalin etunurkasta sisään.

Toisella jaksolla niin Hakan pelin, kuin koko ottelun intensiteetti kasvoi loppua kohden mentäessä. Koskilaiset saivat yhä enemmän otetta ja lopulta palkinto tuli 85. minuutilla, kun testipelaajan statuksella oleva Oliver Whyte ohjasi taidokkaasti Nikolas Talon vasemmalta lähteneen keskityksen maaliin.

Kauan ei Haka tasoitusta ehtinyt juhlia, sillä SJK karkasi uudelleen johtoon vain pari minuuttia myöhemmin. Guilherme Morais rikkoi tahattomasti Kasper Paanasta rangaistusalueen sisällä ja tuomari Kalle Mäkinen vihelsi pallon pilkulle. Pallon taakse astellut Jaime Moreno ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan laukoi pallon voimalla oikeaan ylänurkkaan eikä maalissa pelanneella Heinolla ollut siihen mitään palaa.

Hakan loppukiri tyssäsi Morais’n toiseen epäonniseen rikkeeseen keskialueella ja mies katseli sen seurauksena toistamiseen keltaista korttia. Valkopaidat yrittivät silti loppuun asti, mutta lisäosumia ei torstai -iltapäivässä nähty ja näin SJK nappasi avausvoittonsa Liigacupissa Hakan kustannuksella 1-2.

– Meidän oma pelimme oli ihan ok suoritus. Ensimmäinen maali tuli helpolla ja harmitti, sillä olisi ollut estettävissä.

– Loimme ottelussa riittävästi tilanteita ja ne olisi vain pitänyt hyödyntää paremmin ja siihen myös tulemme keskittymään.

– Nyt palataan tästä treenikentälle ja aletaan valmistautua seuraavaan otteluun, Smith toteaa lopuksi.

Ottelun tilastot Veikkausliiga.com.

Ottelun huippuhetket Ruutu+ -palvelusta.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT