Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Saapumisohje elokuun otteluihin

FC Haka pelaa elokuun aikana Tehtiksellä kaksi kotiottelua (8.8. FC Inter ja 20.8. AC Oulu). Lipunmyynti ja -varaukset toteutetaan totutusti Liveto-järjestelmän kautta.

Otteluihin saapumiseen, koronaohjeistuksiin ja mm. lipuntarkastukseen liittyen on hyvä huomioida joitakin asioita jo ennakkoon:

Saavu hyvissä ajoin ja valmistaudu sekä turvatarkastukseen, lipuntarkastukseen että tarvittaessa kausikortin tarkistukseen alueen portilla. Lipusta löydät sekä suositellun saapumisaikaikkunan että ohjeen kummalta portilta lipullasi pääsee sisään. Tapahtuma-alueella voi liikkua vapaasti, mutta katsomoon tulee mennä oman lipun mukaisesti. 

Muista ottaa mukaan kasvomaski ja käyttää sitä tapahtuma-alueella. Huolehdi turvavälien säilyttämisestä erityisesti jonotustilanteissa ja sisätiloissa.

Kutsuvieraille ja VIP-vieraille on porteilla merkitty lippujen noutopiste.

Alueelle ei saa tuoda teräaseita, ilotulitteita, juomapulloja/-tölkkejä, sateenvarjoja eikä mitään vaarallisia aineita tai esineitä.  

Järjestyksenvalvojien tehtävänä jalkapallo-ottelussa on ylläpitää viihtyisyyttä, järjestystä ja turvallisuutta sekä estää rikoksia ja onnettomuuksia. Kaikkien tapahtumaan saapuvien tulee toimia hyvässä yhteistyössä järjestyksenvalvojien ja muun tapahtumahenkilöstön kanssa.

Tapahtumahenkilöstön tunnistat mustista tai valkoisista ”Hakan porukkaa” -liiveistä ja järjestyksenvalvojat keltaisista huomioliiveistä. Kysy rohkeasti tapahtumahenkilöstön apua tai ohjeistusta, mikäli jokin asia askarruttaa.

Tapahtumassa noudatetaan Palloliiton otteluturvallisuusohjeiden lisäksi terveysviranomaisten kanssa yhdessä suunniteltuja COVID-19 turvallisuusohjeita.  

  • Sairaana ottelutapahtumaan tuleminen on kiellettyä.
  • Ottelutapahtumassa käytetään kasvomaskeja.
  • Jokaisen tulee noudattaa hyvää käsi- ja yskimishygieniaa.
  • Jokaisen tulee huolehtia tarvittavien turvavälien säilyttämisestä.

Tapahtuman päättyessä ensin poistutaan Puu- ja Kivikatsomoista ja n. 10 minuuttia ottelun päättymisen jälkeen Päätykatsomosta. 

Lisätietoja ottelutapahtumaan saapumisesta, tapahtuma-alueen palveluista ja FC Hakan toiminnasta löydät www.fchaka.fi verkkosivulta tai voit kysyä FC Hakan toimistolta sähköpostitse toimisto@fchaka.fi.  

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT