Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Perjantain KuPS -ottelun jälkeiset tapahtumat käsitelty

FC Haka on käynyt läpi perjantain KuPS -kotiottelun jälkeisiä tapahtumia tutustumalla video- ja kuvamateriaaleihin, sekä kuulemalla tapahtumaan osallistunutta henkilöstöä.

– Olemme saaneet tarkkaan selville tapahtumien kulkua. Voimme todeta, että valitettavaa ylilyöntiä on tapahtunut kotijoukkueen kannattajien taholta, ja olemme siitä hyvin pahoillamme. Tulemme tiukentamaan kyseisen katsomon turvallisuusjärjestelyjä, jotta vastaavaa ei enää pääse tapahtumaan, tiivistää FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen selvityksen lopputulemaa.

Myös seuran kannattajat, Hakapeliitat, ovat pahoillaan tapahtuneesta. Selvityksissä on ilmennyt, etteivät tilanteessa pahiten ja hyökkäävimmin esiintyneet henkilöt kuulu Hakapeliittojen kannattajaryhmään, vaan kyseessä on ulkopuolelta tulleet kannattajat.

– Päinvastoin, Hakapeliitat ovat yhdessä KuPS:n Petteri Pennasen kanssa pystyneet selvittämään yhden häirikön henkilöllisyyden. Samalla Hakapeliitat ovat pahoitelleet Petteri Pennaselle tapahtunutta ja lähettävät pahoittelunsa myös niille henkilöille, jotka ovat joutuneet häiriköinnin kohteeksi, Huttunen kertoo.

Vaikka Hakapeliittoihin kuuluu tietty ydinryhmä, niin heidän katsomonosaansa ovat tervetulleita kaikki halukkaat ääneenkannattajat, ja se on jopa toivottavaa. Sen sijaan perjantain kaltainen, tai mikään muukaan häiriökäyttäytyminen ei ole Hakapeliittojen, eikä luonnollisestikaan kenenkään osalta toivottavaa käytöstä jalkapallo-otteluissa.

– Olemme asettaneet kolmelle henkilölle loppukauden porttikiellon ottelutapahtumiimme, sekä yhdelle henkilölle kahden ottelun porttikiellon. Tällä pyrimme viestittämään, että tapahtumat ovat täysin seuran arvojen vastaisia, emmekä hyväksy vastaavaa käytöstä.

– Yhteinen toiveemme yhdessä Hakapeliittojen kanssa on, että joukkue saa kaiken mahdollisen tuen, eikä vastaavaa enää tapahdu kotiotteluissamme, Huttunen toteaa lopuksi.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT