OTTELURAPORTTI: FC Haka taisteli miehen vajaalla kahdesti tasoihin

FC Haka ja Käpylän Pallo tasasivat pisteet lauantai-illan räntäsateessa maalein 2-2.

Ottelu alkoi Hakan kannalta pahimmalla mahdollisella tavalla. KäPa sai ensimmäisellä minuutilla kulmapotkun, minkä joukkue hyödynsi täydellisesti. Antonio Almen nousi päineen korkeimmalle ja puski vieraat heti ottelun alkajaisiksi johtoon.

Lisää synkkiä pilviä kotijoukkueen taivaalle kertyi, kun Torfiq Ali-Abubakar katseli keltaista korttia kahdesti parin minuutin sisään, minkä seurauksena erotuomari Kalle Nummela nosti taskustaan punaisen kortin 32. minuutilla. Haka kuitenkin sisuuntui ulosajosta, sillä joukkue hallitsi ja vyörytti hyökkäyksiä vajaallakin. Lisää murheita oli kuitenkin tulossa, sillä Niklas Friberg loukkaantui aivan jakson lopuilla ja joutui jättämään pelin kesken.

FC Hakan hyvä ote palkittiin toisen jakson alkuun. Oiva Laaksonen pääsi oikealta laidalta puolittain läpi, näki keskustaan liikkeen tehneen Imani Lanquedocin, antoi nappisyötön suoraan jalkaan eikä englantilainen tästä erehtynyt, vaan laukoi tasoituksen 57. minuutilla.

Maalin jälkeen vieraat saivat luotua muutamaan otteeseen painetta Hakan maalille, mutta Anton Lepolan huipputorjunta piti lukemat edelleen tasoissa. Lopulta Lepolakin joutui antautumaan, kun Samba Sillah sai pallon boksissa jalkaansa ja laukoi millintarkasti Haka-puolustuksen keskeltä oikeaan alanurkkaan 73. minuutilla.

Haka ei kuitenkaan luovuttanut vaan jahtasi tasoitusosumaa tosissaan. Lopulta palkinto tuli 80. minuutilla, kun Laaksonen sai vasemmalla boksin kulmassa oikean jalkansa vapaaksi ja laukoi tarkasti etualanurkkaan helpottavan tasoituksen. Ottelun lopussa koskilaisilla oli vielä paikat iskeä johto-osumakin, mutta sitä ei lauantai-illassa nähty ja näin pisteet tasattiin maalein 2-2.

– Eihän se tietenkään ole kiva päästää maalia, kun peliä pelattuna 35 sekuntia, päävalmentaja Tommi Ekmark aloitti mediatilaisuuden.

– Mutta sitten, kyllä me ihan tosissaan yritettiin matsi voittaa vajaallakin. Kyllä me juostiin, oltiin rohkeita ja haluttiin koittaa että pystytäänkö me se voittaan ja päästiin kyllä lähelle. Sen takia olen pettynyt, kun luotiin kuitenkin ihan tarpeeks paikkoja siihen.

– Meillä on erinomaisia pelaajia ja meillä on erinomainen koppi, että valmentajan ei tarvinnut paljon puhua, vaan pelaajat hoitivat ihan itse homman millä asenteella lähdetään toista puoliaikaa hoitaan, Ekmark kiittelee lopuksi joukkueensa asennetta.

FC Hakan ottelut jatkuvat ensi keskiviikkona, kun edessä on Suomen Cupin 4. kierroksen ottelu EIF Akademin vieraana Tammisaaressa. Seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 8.5. kello 18.30, jolloin vastassa niin ikään EIF.

Ottelun tilastot

Ottelun tallenne Ruutu+ -palvelusta

Kuvat: Jussi Rämä | @jussirama

Sponsorit
Osta liput