Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Otteluennakko: Hakatemia – Loiske

Hakatemia saa vastaansa syyskauden ensimmäisessä kotipelissä tiistaina 1.8.2023 Loiskeen. Ottelu alkaa tutusti klo 19 Tehtiksellä.

Vastustaja

Sääksjärven Loiske on miesten jalkapallossa Lempäälän selkeä ykkösseura. Yleisseurana Loiske on perustettu 1947, jalkapallo tuli mukaan 1956 ja edustusjoukkue seuralle perustettiin vuonna 1957. Oranssit pelipaidat ovat siten liikkuneet kentillä jo lähes 70 vuotta. Futsalissa Loiske oli perinteinen liigaseura pitkälle 2000-luvun puolelle saakka. Loiskeen taustalta löytyy kaikille jalkapallo- ja futsal-ihmisille tuttu pitkän linjan urheiluvaikuttaja Esa Kuusisto.

Mitä vastustajasta tiedetään?

Loiske on saanut vahvistuksia kesän aikana. Joukkueessa on paljon futsal-miehiä, samoin kuin Haka junnuissa jalkapallo-oppinsa saaneita pelaajia. Keväällä Hakatemia kaatoi Loiskeen tiukkojen vaiheiden jälkeen 3-2. ”Olimme onnekkaita, että saimme täydet pinnat kotiin. 2-0 taukojohto kuivui toisella jaksolla ja tarvitsimme Niklas Varjeen voittomaalia 89. minuutilla”, kertoo valmennusvastuussa Sääksjärvellä ollut Masi Rekomaa.

Seuraa heitä

FC Haka juniorit – Otto Kautto
Kauton peli on vapautunut ja Otto hamuaa suurta askelta eteenpäin urallaan. Ehdottomasti mielenkiintoinen syyskausi tulossa.
Loiske – Juho Viitaharju
Viitaharju on Haka junnujen omaa tuotantoa. Viitaharjulla on suuri rooli Loiskeen keskikentällä.

Miten viikko on mennyt?

Kevätkauden viimeisen pelin jälkeen Hakatemian valmennuksessa tehtiin muutoksia. Ari Innala vastaa syyskauden ajan joukkueen toiminnasta. Masi Rekomaalla on suuri rooli harjoitusten ja ottelusuunnitelman suunnittelussa. Matti Salakka liittyi myös valmennustiimiin P17 joukkueesta.

Syyskausi alkoi vierasvoitolla, kun TamU/2 kaatui aina vaikealla Pyynikin kentällä viime lauantaina lukemin 2-1. Maaleista vastasi Oiva Laaksonen.

Pelaajatilanne

Jonne Innala potee pitkäaikaispotilaana selkäänsä. Topi Ryttyläinen ja Santtu Lindgren ovat armeijan harmaissa. Muuten pääsemme täydellä ryhmällä liikkeelle.

Pyttykerhon tähdet

20.6..2023 FC Haka juniorit – TP-T 3-3

*** Kaapo Karvinen
** Topias Listo
* Sami Paasi

30.5.2023 FC Haka juniorit – TPV 1-2

*** Kalle Kohonen
** Otto Kautto
* Santtu Lindgren

16.5.2023 FC Haka juniorit – PP-70 2-3

*** Eetu Leiri
** Oliver Heino
* Konsta Mervelä

2.5.2023 FC Haka juniorit – TP-49 5-0

*** Väinö Kautto
** Dani Molin
* Elias Heikkinen

18.4.2023 FC Haka juniorit – TamU/2 5-0

*** Topi Ryttyläinen
** Oiva Laaksonen
* Dani Molin

Lähde: FC Haka Juniorit

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT