Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

OPS yllätti Hakan

Haka kärsi lauantaina kauden kolmannen tappionsa, kun OPS haki Tehtaan kentältä täyden pistepotin numeroin 1-2 (1-1).

Haka aloitti ottelun vahvasti ja ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana sekä Kalle Multasella että Emenike Mbachulla oli hyvät vetopaikat. OPS-vahti Juhani Pennanen veti kuitenkin pidemmän korren.

OPS pääsi välillä peliin mukaan ja etenkin Matias Juntusen kulmapotkut aiheuttivat hankaluuksia.

Ensimmäisen puoliajan lopulla Haka sai painetta OPS:n maalille ja 33. minuutin kohdalla Tuomas Lähdesmäki oli lähellä viimeistelyä. OPS-pakki pelasti tilanteen maaliviivalta.

Haka onnistui maalinteossa pari minuuttia ennen taukoa. Anton Popovitch päästi Kalle Multasen syötön läpi ja Lutfi Bilali viimeisteli ensimmäisen maalinsa Ykkösessä.

OPS pääsi kuitenkin peliin vielä mukaan erotuomarin määräämällä lisäajalla. Juntusen kulmapotku jäi pyörimään Hakan maalin eteen ja Konstantin Belov sai törkättyä pallon yli maaliviivan.

OPS yllätti Hakan toistamiseen tunnin pelin jälkeen. Juntunen löysi linjan takaa Felix Orishanin, joka pääsi kääntämään vieraiden toisen osuman.

Takaiskun jälkeen Haka sai jonkin verran painetta OPS-päätyyn. Emeniken ylärimaan kimmonnutta kulmapotkua lähemmäksi tasoitusta valkopaidat eivät päässeet.

OPS:n manageri Miika Juntunen iloitsi joukkueensa kasvojenpesusta pahan EIF-tappion jälkeen.

– Sen pelin jälkeen painotin sitä, että meillä pitää olla kuri, asenne ja päättäväisyys kohdillaan. Sama miten Haka pelaa, niin asenteella pärjäämme pitkälle. Ja sen teimme, Juntunen painotti.

Hakan päävalmentaja Keith Armstrong myönsi oman joukkueensa tuijottaneet liikaa OPS:n 0-4 -tappiota EIF:lle.

– Tiesimme, että OPS on vaikea vastustaja ja tulee varmasti kovaa päälle tuollaisen tuloksen jälkeen, Armstrong sanoi.

– Meillä on nuori joukkue, jolla on vielä paljon oppimista. Puolustimme surkeasti esimerkiksi ensimmäisessä maalissa. Ei niin huonosti voi merkata kuin siinä tilanteessa, Armstrong myönsi.

Hakan ottelut jatkuvat viikon päästä sunnuntaina Jaroa vastaan Pietarsaaressa. Tehtaan kentällä Haka pelaa seuraavan kerran lauantaina 10.6. kello 17. Tuolloin vastassa on KPV.

Hakan kokoonpano: Tuomas Karjanlahti, Ville-Valtteri Starck, Mikko-Petteri Latosaari, Jaakko Rantanen, Juho Saarinen, Anton Popovitch (76. Topi Järvi), Omar Khary (var.), Tuomas Lähdesmäki, Emenike Mbachu, Lutfi Bilali (70. Patrik Ahonen), Kalle Multanen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT