Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Oiva Laaksonen ja Felix Lehtinen jatkosopimuksiin Hakan kanssa

FC Hakan oma kasvatti Oiva Laaksonen, sekä Ilveksestä jo viime kaudelle siirtynyt Felix Lehtinen jatkavat valkopaidoissa myös tulevalla kaudella.

Hyökkääjänä pelaava Laaksonen teki Veikkausliigadebyyttinsä jo toissa kaudella ja jatkaa nyt siis todellisen läpimurron metsästystä 1+1 -vuotisella sopimuksella.

– Odotan ensi kaudelta hyviä otteluita, missä on mahdollisuus kehittyä ja näyttää! Euroopassa olisi myös mahtava käydä, mies toteaa.

– Koen, että edustuksessa olen kehittynyt joka osa-alueella paljon, mutta vielä on paljon matkaa. Hyvillä fiiliksillä tästä jatkosta – Koskissa on hyvä jatkaa työntekoa!

Ossi Virta on valmentanut ja seurannut 19-vuotiasta hyökkääjää niin edustuksessa, kuin Akatemiassakin ja näkee miehessä paljon potentiaalia.

– Oivassa on paljon potentiaalia kehittyä huippuluokan hyökkäyspään pelaajaksi. Oiva on parhaimmillaan laiturina roolissa, jossa pääsee hyödyntämään nopeuttaan ja kykyä ohittaa vastustajia 1v1 -tilanteissa.

– Akatemian peleissä ja treeneissä Oiva pääsi kehittämään vuoden aikana muita hänen pelipaikalleen tärkeitä ominaisuuksia, kuten linjojen väleissä sijoittumista, havainnointia, liikkumista ja kykyä toimia pallon kanssa vastustajan muodon sisällä antamassa murtavia syöttöjä, pelaamassa yhdistelmiä. Eli osa-alueita joita voi vielä kehittää.

– Oivaa voi verrata profiililtaan helposti esimerkiksi Logan Rogersoniin ja Stavros Zarokostasiin. Tavoitteena on ilman muuta, että Oiva nousee tulevien kausien aikana vahvemmin pelaavaan kokoonpanoon ja lyö itsensä paikallisena pelaajana läpi liigassa. Siihen vaaditaan kuitenkin urheilijan elämäntapaa ja äärimmäisen paljon päämäärätietoista työntekoa, mutta Oivan kohdalla se on ilman muuta mahdollista!

19 -vuotias Felix Lehtinen pääsi ensimmäisellä Haka -kaudellaan haistelemaan Veikkausliiga -tunnelmaa, kun hän oli heinäkuun puolivälissä vaihtopenkillä kotiottelussa FC Interiä vastaan. Vielä ei kuitenkaan tullut tarvetta kirjauttaa uran ensimmäisiä liigaminuutteja, sillä maalissa aloittanut Aatu Hakala pysyi kentällä ottelun loppuun asti.

Pääsääntöisesti nuori maalivahtilupaus odottikin kärsivällisesti saumaansa Hakalan ja Mika Hilanderin takana, sillä päättyneellä kaudella ei tarjoutunut enää toista mahdollisuutta edes penkille.

Töitä nuori lupaus on kuitenkin paiskinut ja hakenut treenikenttien lisäksi tuntumaa miesten peleihin Akatemian riveissä. Valmentaja Virta näkee, että juuri peliminuuttien saaminen olisi ensiarvoiseen tärkeää tulevaisuutta silmällä pitäen.

– Felix pääsi koko kauden treenaamaan Pauli Jussilan hyvässä opissa ja pelaamaan muutamia miesten pelejä Akatemian kanssa menneellä kaudella, joten tulevalle kaudelle hän on taas asteen valmiimpi ja kokeneempi.

– Felixille luonnollisesti on erittäin tärkeää, että hyvä harjoittelu jatkuu, mutta vielä tärkeämpää, että saa jatkossa lisää peliminuutteja miesten peleissä.

Hakan sopimuspelaajat kaudelle 2023:
Aatu Hakala, Niklas Friberg, Atte Sihvonen, Janne-Pekka Laine, Vigori Gbe, Stavros Zarokostas, Logan Rogerson, Eero-Matti Auvinen, Tino Purme, Konsta Mervelä, Thomas Saarinen, Oiva Laaksonen ja Felix Lehtinen.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT