Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Michael Hartmann torjui voiton Hakalle

FC Haka vieraili sunnuntai -iltana Espoossa sarjanelosen, eli FC Hongan vieraana. Jopa piste olisi ollut ennakkoon enemmän, kuin tervetullut, mutta koskilaiset hakivatkin kahden viikon taukoa edeltävästä ottelusta täydet kolme pistettä. Ottelun suurin sankari oli maalissa, ehkä hieman yllättäenkin pelannut Michael Hartmann, joka torjui viimeisellä lisäminuutilla tulleen rangaistuspotkun.

Ottelun alku ei kuitenkaan sujunut yhtä riemukkaissa tunnelmissa, sillä avausmaalista vastasi kotijoukkueen Macoumba Kandji 24. minuutilla.

– Puolustimme maaliin asti ihan hyvin, mutta sitten tuli nukahdus. Puhuimme juuri ennen peliä näistä tilanteista, että Honka kääntää palloa nopeasti, kommentoi Teemu Tainio.

Kotijoukkueen ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä vain neljä minuuttia myöhemmin Nasiru Banahene katseli punaista korttia ja siitä alkoi piinaava taistelu alivoimaisena.

Yhden miehen vajaalla pelannut Honka pystyi kuitenkin haastamaan Hakaa läpi ottelun, mutta tällä kertaa koskilaisten maalivainu oli kohdillaan. Tärkeä ”koppimaali” tuli ensimmäisen jakson lisäajalla, kun Antto Hilska pääsi laukomaan pallon Honka -puolustajan jalan kautta maaliin.

– Honka pelasi hyvin vajaalla, joten me muutimme vähän ryhmitystä. Erikoistilanteet ovat ratkaisevassa roolissa, kun on paljon pelejä, Tainio analysoi.

Toinen jakso oli niin pelillisesti, kuin maalipaikkojenkin valossa ensimmäistä tasaisempi. Voittomaalia saatiin odotella aina 78. minuutille. Osuman puski Anton Popovitchin vapaapotkusta sisään Salomo Ojala, joka pelasi tänään kauden toisen täyden ysikymppisensä.

Ottelun loppuun saatiin vielä lisäjännitystä, kun ensin Jonas Häkkinen katseli keltaista toistamiseen ja tasoitti kenttäpelaajien lukumäärän yhdeksään loppuottelun ajaksi.

Todellisia sydämentykytyksiä koettiin kuitenkin lisäajan viimeisellä minuutilla, kun Medo kaatoi Demba Savagen rangaistusalueella. Pallo vietiin pilkulle ja sen taakse asteli Lucas Kaufmann, jonka laukoman pallon Hartmann torjui aavistamalla oikein. Torjunnan jälkeen mies nousi salamannopeasti ylös ja kauhoi torjunnasta kimmonneen pallon turvallisen kauas omasta maalista ennen kuin Kauffman ehti siihen.

Kun Anton Popovitch vielä purki pallon puoleen kenttään, tuomari vihelsi pilliin ja valkopaitojen voitonjuhlat alkoivat välittömästi. Koko joukkue ryntäsi Hartmannin ympärille ja viimeisenä vaihtopenkiltä mukaan rynnännyt kapteeni Jacob Bushue intoutui niin, että kaatoi yhdysvaltalaisen maahan ja ”voittokasa” oli valmis.

Joukkueella on nyt edessään parin viikon tauko otteluista, mikä tulee päävalmentajan mukaan tarpeeseen. Ja mikäpä olisi ollut parempi tapa lähteä lomalle, kuin yllätysvoitto.

– Tosi ylpeä olen jätkistä tänään. Vaikeaa on viime aikoina ollut. Pidämme nyt viikon lomaa ja lataamme akkuja. Ollaan sitten valmiita loppukauden peleihin.

Ottelun huippuhetket Ruutu+ -palvelusta.

Ottelun tilastot täältä.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT