Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Maajoukkuekutsu tuli Hakalalle yllätyksenä – ”Tuo lisää motivaatiota treenaamiseen”

Läpimurtonsa Veikkausliigassa tämän kauden lopulla tehnyt Aatu Hakala sai vielä vuoden loppuun mieluisan yllätyksen, kun hänet kutsuttiin Pikkuhuuhkajien leirille. Hakala lähtee näyttämään kykyjään odottavaisin mielin.

Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Juha Malinen valitsi 14 Pikkuhuuhkajaa ensi viikolla Eerikkilässä järjestettävälle leirille, johon kokoontuvat myös Puolustusvoimien urheilukoululaiset. Hakan pelaajista urheilukoululaisten mukana on lisäksi ainakin Janne-Pekka Laine.

– Kutsu tuli kyllä yllätyksenä, sillä ensi vuonna olen jo yli-ikäinen alle 21-vuotiaisiin. On kiva päästä käymään maajoukkueleirillä. En edes tiennyt, että tuollaista järjestetään, Hakala kertoo kutsusta.

Hakala sai viime kauden lopulla näyttöpaikan käyttäen sen upeasti hyväkseen. Kauden kahdeksasta viimeisestä pelistä Hakala pelasi seitsemän ja piti niissä kuudessa maalinsa puhtaana päästäen kokonaisuudessaan vain yhden maalin. Hyvät esitykset noteerattiin myös Palloliiton toimistolla.

– Tuleehan siitä hyvä mieli, kun oma tekeminen huomataan tällä tavalla. Se kertoo siitä, että esityksistäni on tykätty, kun valinta tuli. Se tuo lisää motivaatiota treenaamiseen ja kiva tapahtuma on tulossa.

Hakala lähtee innoissaan ensimmäiselle maajoukkueleirilleen.

– Odottavaisin fiiliksin ja varmasti hieno leiri tulossa. Paljon varmasti tulee uusia ja hienoja kokemuksia. Vuonna 2017 olin jollain leirillä mukana, mutten ole varma oliko kyse alueleiristä vai maajoukkueleiristä, mutta pidän tätä ensimmäisenä kunnon maajoukkueleirinäni.

FC Haka piti joukkueharjoituksista lomaa marraskuun ajan ja palaa tositoimiin maanantaina. Hakala ei levännyt täysin laakereillaan, vaan piti kuntoa yllä omatoimisesti.

– Ensimmäiset kaksi viikkoa menivät ihan lomailun kannalta, mutta viimeiset kolme viikkoa olen tehnyt omatoimista treeniä. Pääsin parina päivänä myös harjoittelemaan Hakan A-junioreiden kanssa, kun Pauli (maalivahtivalmentaja Pauli Jussila) veti maalivahtitreenejä. Oli mukava päästä vähän pallon kanssa treenaamaan.

– Maalivahdin on vaikea treenata yksin. Lähinnä sen on sellaista ylös nousemista ja potkimista, jos ei tee voimatreeniä. Parasta on, jos löytää toisen maalivahdin seuraksi.

Hakala odottaa jo tuttujen joukkuekavereiden tapaamista.

– Tässä on ehditty hyvin levätä henkisesti ja fyysisesti. Nyt voi palata harjoituksiin mieli virkeänä. Tässä jo odottaa pääsevänsä näkemään samoja pelikavereita, mutta myös uusia äijiä ja valmennusta.

Hakala aloittaa toisen kautensa Hakassa ja kirjoitti viime kauden päätteeksi kaksivuotisen jatkosopimuksen mustavalkoisten kanssa.

– Toiseen kauteen on helpompi lähteä, kun tuntee joukkueen ja seuran tavat sekä paikat ovat tuttuja eikä uusien asioiden opetteluun mene aikaa. Sitä kautta tavoitteet tulevalle kaudelle ovat taas kovemmat ja kovaa työntekoa pitää jatkaa. Mielenkiintoinen kausi kyllä kokonaisuudessaan tulossa, Hakala ennakoi.

Jos ovat pelaajat odottaneet ensi kauden valmistautumisen alkavan, niin myös fanit osoittivat vahvan tukensa joukkueelle, kun kahden viikon kausikorttikampanjassa myytiin peräti yli 1100 kausikorttia. Hakala haluaakin lähettää terveisensä faneille.

– Kaikille kannattajille terveisiä ja toivottavasti päästään taas näkemään ensi kesänä katsomossa runsain joukoin. Viime kaudella oli hieno meininki, Hakala kiittelee.

Kuva: Jussi Rämä

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT