Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Koskilaiset upeasti esillä Hämeen Urheilugaalassa

Tammikuun viimeisenä perjantaina Tampereen Torni-hotellissa järjestetyssä Hämeen Urheilugaalassa palkittiin vuoden 2019 ansioituneita urheilijoita, seuroja sekä liikunnan ja urheilun hyväksi toimivia henkilöitä.

Palkittavista ensimmäisenä lavalle nousivat Valkeakosken Voimistelijat, joka palkittiin Suomen voimisteluliiton Hämäläinen voimisteluteko -palkinnolla. Palkinnon perusteluina todettiin muun muassa, kuinka hienosti kahden vahvan voimisteluseuran yhdistyminen on sujunut ja niistä on muodostunut uusi merkittävä voimisteluseura.

Upean illan loppupuolella oli vuorossa HLU:n eli Hämeen Liikunnan ja Urheilun palkintojen vuoro. HLU palkitsi Vuoden 2019 Läpimurto -palkinnolla FC Hakan. FC Hakan paluuta Veikkausliigaan upean Ykkösen kauden jälkeen pidettiin perinteikkään seuran läpimurron arvoisena suorituksena. Hakalta palkintoa vastaanottamassa olivat hallituksen meritoitunut puheenjohtaja Marko ”Mako” Laaksonen, hallituksen jo eläkeikää lähestyvä Karri ”Kaapo” Kekkonen sekä itsekin läpimurtokauden pelannut Salomo ”Kuningas” Ojala.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT