Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Kiillon jalkapallokoulu liikutti jälleen lapsia Tehtiksellä

Tehtiksellä riitti vipinää ja vilskettä keskiviikkona, kun innokkaat lapset tutustuivat jalkapallon saloihin Kiillon jalkapallokoulussa. Hakan edustusjoukkueen pelaajat toimivat lapsille ohjaajina ja antoivat arvokkaita neuvoja pallon kesyttämiseen.

Kiillon jalkapallokoulu käsitti kaksi jaksoa, jossa ensimmäisellä keskityttiin sekä hyökkäys- että puolustuspelaamiseen sekä teknisiin harjoitteisiin, joissa opeteltiin pallonhallintaa pienpelien kautta. Toisella jaksolla pelattiin vähän isommalla kentällä ja osallistujat pääsivät kokeilemaan laukauksensa kovuutta tutkaan.

Hakan maalivahti Ville Kauppisen mukaan tapahtuma oli kaikin puolin positiivinen ja sekä pelaajat että ohjaajat nauttivat päivästä.
– Se oli hyvä ja positiivinen tapahtuma ja osallistujilla tuntui olevan mukavaa. Hakan pelaajat lähtivät hyvin mukaan ja heiltä tuli hyvin ohjeistusta ja näyttivät tärkeää esimerkkiä lapsille, Kauppinen valottaa.

Kiillon jalkapallokoulun kaltaiset tapahtumat ovat omiaan tutustuttamaan nuoret liikunnan ja jalkapallon pariin. Saattaa olla, että jonain päivänä joku mukana olleista lapsista nähdään tulevaisuudessa myös Hakan edustusjoukkueessa.
– Mukana oli hyviä pelaajia ja muutama erottui joukosta. Sieltä saattaa kasvaa Hakan juniorien kautta pelaajia aina edustusjoukkueeseen saakka. Itse muistan ollessani nuori ja osallistuin samanlaisiin tapahtumiin. Ne olivat tärkeitä ylimääräisiä harjoituksia joukkueharjoitusten lisäksi. Tästä oli molemminpuolista hyötyä sekä lapsille että seuralle. Lasten palaute oli tapahtuman jälkeen erittäin positiivista.

Sunnuntaina tärkeä KTP-ottelu

Jalkapallokoulun jälkeen pelaajien katse siirtyi tiukasti kohti sunnuntain KTP-ottelua. Edellisottelussa Haka katkaisi komeasti viiden ottelun voitottoman putkensa kaatamalla JJK:n 3-2. Kauppinen myöntää voiton helpottaneen mielialaa.
– Valmistautuminen on sujunut rauhallisin ja hyvin mielin. Saimme tärkeän voiton ja se varmasti aukaisi hieman. Meidän pitää saada puolustuspeliämme vielä paremmaksi, sillä emme voi päästää joka pelissä maaleja ja hyökkäyksessä paikoista on pystyttävä tekemään maalit, Kauppinen tähdentää.

Hakan puolustus joutuukin kovan paikan eteen sunnuntaina, sillä Sami Ristilän valmentama joukkue on tehnyt tällä kaudella jo 14 maalia. Tahtipuikkoja on heiluttanut Hakan paidassa muutama vuosi sitten Ykkösen maalikuninkuuden voittanut Jussi Aalto, joka on onnistunut maalinteossa jo kuudesti.
– KTP on tehnyt paljon maaleja ja saanut hyökkäyspelin kulkemaan hyvin. Puolustuksessa heillä on ollut omat vaikeutensa eikä se ole varmasti toiminut valmentajan haluamalla tavalla. Se joukkue kumpi puolustaa paremmin, tulee nappaamaan kolme pistettä ottelusta, arvioi Kauppinen.

KTP:n ja Hakan välinen ottelu alkaa hieman poikkeuksellisesti jo kello 13.30. Hakan seuraava kotiottelu on sunnuntaina 19.6., kun Haka saa vastaansa TPS:n.

Kiilto1 Kiilto2 Kiilto3 Kiilto4

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT