Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Kalle Multasesta Ykkösen toukokuun pelaaja

Hakan hyökkääjä Kalle Multanen on valittu Miesten Ykkösen toukokuun pelaajaksi. Haka pelasi toukokuussa viisi ottelua, joissa joukkue teki kuusi maalia. Multanen viimeisteli niistä neljä.

– Ainahan niitä maaleja voisi tehdä enemmänkin. Ei se toukokuu mikään nappisuoritus ollut, mutta sanotaan, että ihan riittävästi niitä maaleja syntyi ja tyytyväinen voin olla. Hyvä fiilis tuosta valinnasta tuli, kiva juttu, Multanen iloitsee.

Multasella on tilillään uransa aiemmilta vuosilta jo kaksi Ykkösen maalipörssin voittoa ja jälleen vastustajissa kauhua herättävä hyökkääjä kaahaa Ykkösen maalipörssin piikkipaikalla. Hakan kahdeksassa ottelussa Multanen on iskenyt pallon vastustajan verkkoon seitsemän kertaa. Ekenäs IF:n Felix De Bona mätti viime viikonlopun kierroksella hattutempun ja nousi maalin päähän Multasesta.

– Kyllä minä maalipörssiä seuraan ja katson missä muut pelaajat siellä menevät. Ei maalipörssi välttämättä se syy ole, miksi maaleja teen, mutta kyllähän tuollainen pieni kisailu motivoi.

Hakan alkukausi on ollut ailahteleva, mutta suunta on viime aikoina ollut oikea ja siitä aiotaan pitää kiinni.

– Alkukausi on ollut ihan ok. Nyt saimme todella tärkeän voiton KPV:stä ja etenkin se, miten hyvin pelasimme koko joukkueena, antaa kyllä uskoa tulevaa varten.

Multanen teki Hakan paidassa kausilla 2014 ja 2015 yhteensä 49 maalia pelaamissaan Ykkösen otteluissa. Kaudella 2014 syntyi sekä koko sarjatason ennätys että myös Hakan seuraennätys yhden kauden maalimäärässä.

Viime kaudella Multanen pommitti FC Lahden paidassa viisi Veikkausliigamaalia. Nyt sarjatasoa alempana mies on näyttänyt, että maalijyvä on edelleen kohdallaan ja että kehitystä pelaamisessa on tapahtunut muutenkin kokonaisvaltaisempaan suuntaan. Onko se sitten seurausta Veikkausliigassa vietetystä kaudesta, kokemuksen karttumisesta, harjoittelumuutoksista, vai mistä, sitä Multanen ei osaa suoralta kädeltä eritellä.

– Vaikea sanoa, se on varmaankin yhdistelmä kaikkea tuota. Viime vuonna pääsin treenaamaan Veikkausliigapelaajien kanssa ja pelaamaan heitä vastaan. Se kehitti minua ihan varmasti eri tavalla pelaajana, koska taso on Veikkausliigassa tietenkin kovempi kuin Ykkösessä. FC Lahden apuvalmentajilta sain myös todella hyviä vinkkejä ja apua omaan pelaamiseeni.

Kuluvaksi kaudeksi Multanen palasi kotiin Tehtaan kentälle. Keith Armstrongin valmentamassa joukkueessa Multanen on ykkösmaalintekijä, mutta hän liikkuu kentällä myös laajalla alueella ja tekee järkevästi töitä joukkueen eteen sekä hyökätessä, että joukkueen prässätessä vastustajaa. Rooli kentällä on ollut selvillä alusta saakka.

– Kyllä minun roolini oli selvillä heti tammikuusta alkaen, kun sopimuksen Hakaan tein. Totta kai sitä pikkuisen saatetaan viilata vastustajan mukaan ja sen mukaan millaisella ryhmityksellä esimerkiksi peliin lähdemme, mutta kyllä nuo asiat vähiten joukkueessa taitavat minun rooliini vaikuttaa, Multanen pohtii.

Multanen täytti huhtikuussa 28 vuotta ollen näin alle kolmekymppisenä joukkueensa vanhin pelaaja ja lähes millä tahansa mittarilla mitattuna myös joukkueen kokenein pelaaja. Ykkösen aktiivipelaajien joukosta löytyy esimerkiksi TPS:n marraskuussa 40 vuotta täyttävä hyökkääjä Mikko Hyyrynen, johon verrattuna Multasen ura aikuisten sarjoissa ei ole vielä edes puolivälissään. Tavoitteita Multaselta löytyy uraansa silmällä pitäen yhä.

– Kyllä minulla on edelleen tavoitteena olla mahdollisimman hyvä jalkapalloilija ja tehdä omasta urastani ylipäätään mahdollisimman hyvä. Haluaisin vielä voittaa urani aikana jonkun joukkueen kanssa jotain suurta. Koskaan ei tiedä, miten ura etenee ja mikä joukkue se lopulta voisi olla, mutta se on selvää, että unelmatilanteessa se joukkue olisi tietenkin Haka ja sen eteen tehdään nyt täysillä töitä, Multanen maalaa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT