Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Jussi Lempinen lähtee virkein mielin Martosen aisapariksi

Ainoa suurempi muutos Hakan edustusjoukkueen taustaryhmässä kaudelle 2016 on Kari Martosen apuvalmentajan vaihtuminen. Lauri Hakanen palaa tulevaksi kaudeksi Hämeenlinnaan aloittelemaan omaa valmennusuraansa ja näin ollen tilalle piti löytää uusi tekijä. Samasta kaupungista löytyi Hakasen tilalle kuitenkin Martoselle jo entuudestaan tuttu mies, Jussi Lempinen.

– Martsi (Kari Martonen) on tuttu mies jo reippaan kymmenen vuoden takaa, kun Hatakan Mikko soitteli minut Hakan junioripuolelle valmennushommiin. Olin ensin Hakan B:ssä, sitten A:ssa ja myös käynnistelemässä Martsin ja Akon (Asko Jussila) kanssa Hakan osalta akatemiatoimintaa kaudella 2004.

Jalkapallon parissa Lempinen on touhunnut koko ikänsä. Oma peliura jatkui aktiivitasolla aina pikkujunnuista reiluun 20 vuoden ikään saakka, jolloin Lempinen pelasi viimeiset Kakkosen ottelunsa Eurassa.

– Muutama Nelosen peli tuli vielä sen jälkeen pelattua jossain höntsäporukassa, mutta valmennushommat olivat kiinnostaneet jo pitkään ja niitä aloittelin jo peliuran aikanakin Raumalla Pallo-Iirojen junioripuolella, Lempinen toteaa.

Raumalle Lempinen päätyi luokanopettajaopintojensa perässä ja opiskeli samalla valmennushommia myös Palloliiton järjestämillä kursseilla.

– Koko Palloliiton koulutusputki on käyty läpi D-lisenssistä aina Pro-tasolle saakka vuosien varrella, Lempinen kertoo.

Edustustasolla Lempinen sai tulikasteensa Raumalla Pallo-Iirojen vastuuvalmentajana kaudella 2003. Kausi oli nappisuoritus ja Lempisen johtama Iiro-nippu nousi aina Ykköseen saakka.

– Se oli erittäin hyvä kokemus kaikin puolin. Samalla sain myös luokanopettajaopintoni pakettiin. Tarkoitus oli, etten palaa kotikaupunkiini Hämeenlinnaan enää, mutta toisin kävi ja sen jälkeen olikin sitten Hatakan yhteydenoton vuoro.

Haka-vuosien jälkeen Lempinen palasi Hämeenlinnaan ja HJS:n toimintaan mukaan. HJS:ssä mies toimi junioripäällikkönä ja oli niin ikään laittamassa HJS:n akatemiaa pystyyn. Lopulta FC Hämeenlinnan päävalmentaja Teuvo Palkki pyysi Lempisen mukaan omaan valmennustiimiinsä.

– 2008 lähdin mukaan Teuvo Palkin apulaiseksi FC Hämeenlinnan Ykkösen porukkaan. Se oli jälleen hyvä kokemus ja sijoituimme Ykkösessä kolmanneksi kauden päättyessä.

Ura FC Hämeenlinna peräsimessä jatkui vielä useamman vuoden.

– 2009 ja 2010 olimme vielä hyvin mukana Ykkösessä, mutta sellainen olo siitä tuli, että eväät alkoivat olemaan syödyt.

Teuvo Palkki ilmoitti kauden 2010 jälkeen jäävänsä sivuun FC Hämeenlinnan päävalmentajan paikalta. Lempinen hyppäsi tilalle päävalmentajan saappaisiin ja sai avukseen Haka-legenda Janne ”Mile” Hyökyvaaran.

– Milen kanssa tehtiin voitavamme, mutta kaudella 2012 kamelin selkä lopulta katkesi ja FC Hämeenlinna vajosi Kakkoseen ja yhä vain alemmaksi tunnetuin seurauksin, Lempinen muistelee.

Seuraukset olivat lopulta ne, että kauden 2014 jälkeen FC Hämeenlinna putosi Kolmoseen ja ilmoitti talven aikana luopuvansa sarjapaikastaan. Tätä nykyä FC Hämeenlinna pelaa Tampereen piirin Kutosta.

– Tuo Kakkoseen putoaminen oli todella kova paikka ja sen pettymyksen käsitteleminen vei kyllä aikaa. Parasta lääkettä siihen oli kuitenkin palata kentän reunalle, Lempinen kertaa muutaman vuoden takaisia tapahtumia.

Niinpä Lempinen palasi HJS:n akatemian mukaan, jossa pelasi tuolloin Hakan kauden 2015 avainpelaajia.

– Mäenpäät (Niilo ja Aapo), Auvinen (Eero-Matti), Immonen (Joonas) ja kumppanit olivat jäämässä valmennuksellisesti vähän heitteille ja kun tiesin kundien potentiaalin, en voinut olla auttamatta. Nuoret miehenalut tekivät kovaa töitä harjoituskentällä ja nyt sen työn hedelmistä päästään nauttimaan Tehtiksellä, Lempinen iloitsee.

Tiukasti jalkapallon parissa mukana ollut luokanopettaja sai odottaa hyvän tovin opettajauransa alun jälkeen ensimmäistä oikeaa kesälomaansa. Lopulta se kuitenkin koitti.

– Kesällä 2014 pidin lopulta ensimmäisen ihan oikean kesälomani ja se teki kyllä hyvää. Nyt pääsen tuorein mielin ja ladatuin akuin mukaan Hakan toimintaan Martsin kanssa. Viime kaudellakin oli jo keskusteluja aiheen tiimoilta, mutta silloin ei päästy vielä kaikkia tyydyttävään lopputulokseen. Onneksi Lare (Lauri Hakanen) hyppäsi mukaan ja veti hyvän vuoden Hakassa, Lempinen miettii.

Kauden 2016 rakennustyö on jo aloitettu yhdessä Martosen ja muun taustatiimin kanssa.

– Muutama palaveri on jo pidetty ja pelaajakartoitus joukkueen vahvistamiseksi on hyvässä vauhdissa. Kontaktiemme kautta katselemme rauhassa sopivia pelaajia. Meillä on nuori joukkue tällä hetkellä, joten ehkä ripaus kokemusta voisi olla sinne joukkoon paikallaan, Lempinen päättää.

Hakalla on tällä hetkellä 15 pelaajasopimusta kaudelle 2016. Tuoreimmat sopimusuutiset ja joukkueen kuulumiset näet Hakan sosiaalisesta median kanavista niin Twitterissä, Facebookissa kuin Instagramissakin.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT