Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Juho Pirttijoella uudet haasteet Ruotsissa

Hakasta vuosi sitten Veikkausliigaseura HIFK:hon siirtynyt Juho Pirttijoki, 20, otti helmikuun alussa uuden askeleen urallaan tehtyään kolmevuotisen sopimuksen Ruotsin pääsarjassa pelaavan GIF Sundsvallin kanssa.

– Jonkin verran kiinnostusta oli muualtakin, mutta Sundsvall oli ainoa seura, jonka kanssa kävin todellisia neuvotteluja. Ruotsin Allsvenskan oli selkeä tavoite tässä vaiheessa uraa, Pirttijoki sanoo.

Sundsvall nousi Allsvenskaniin kaudeksi 2015. Viime kauden päätteeksi joukkue oli sijalla 13 ja eroa karsijan paikalle jäi yksi piste.

– Olen jutellut paljon valmennusjohdon kanssa ja luotto on kova siihen, että menestys on tulevalla kaudella parempaa, Pirttijoki huomauttaa.

Ensimmäiset kokemukset reilun 50 000 asukkaan Sundsvallista ovat olleet Toijalasta kotoisin olevalle Pirttijoelle positiiviset.

– Viime viikolla muutin Sundsvalliin. Reitti stadionille on jo tuttu, kun kämppä on parinsadan metrin päässä. Ihan hienolta kaupunki vaikuttaa. Kaikki palvelut ovat lähellä, joten aika ei käy pitkäksi.

Haka ei ole sundsvallilaisille täysin outo seura. GIF Sundsvallin päävalmentajana toimi vuonna 2006 David Wilson, joka muistetaan Hakan keskikentältä muutamaa vuotta aiemmin.

– Vielä ei ole tullut asiasta juttua, mutta täytyypä kysellä.

Pirttijoki seuraa edelleen tiiviisti Hakan otteita.

– Nykypäivänä on niin helppoa lukea netistä kuulumisia. Todella tarkkaan seuraan sitä, miten Haka pärjää. Toivottavasti mahdollisimman hyvin, Pirttijoki alleviivaa.

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT