Siirry pääsisältöön FC Haka

Uutiset

Joonas Immonen: Olemme toipuneet Oulun reissusta

Hakan kauden alku Ykkösessä on ollut kaikkea muuta kuin suunniteltu. Kahden kierroksen jälkeen Haka on sarjataulukossa viimeisenä hävittyään sekä FC Hongalle että AC Oululle yhteismaalierolla 0-5. Nousijasuosikki Honkaa vastaan tekemistä vaikeutti Jaakko Rantasen aikainen punakortti, mutta Oulussa ottelu oli jo huomattavasti tasaisempi.

– AC Oulua vastaan peli oli sellainen perinteinen taistelupeli, jossa kumpikaan ei paikoilla juhlinut. Kentän kunto vaikutti varmasti molempien pelaamiseen, mutta ehkä me olimme sitten juuri tuon maalin verran huonompia, puntaroi alkukaudella torjuntavastuuta kantanut maalivahti Joonas Immonen.

Vierasmatkat Ouluun ovat Hakan pisimmät vierasreissut tällä kaudella. Immonen myöntääkin, että reissu oli vaikea.

– Kyllä se kieltämättä koville otti, kun reissu oli pitkä, eikä pelistä ollut tuomisina kotiin yhtään mitään.

Hakan joukkue on alkuviikon harjoituksissa ehtinyt käsittelemään lauantain tappion ja torstaina odottavasta EIF-kotiottelusta on lupa odottaa jotain ihan muuta kuin mitä alkukaudesta on nähty.

– Pirteä meininki on ollut treeneissä huonosta alusta huolimatta. Kyllä minä uskon, että me olemme torstaina ihan erinäköisiä kuin kahdessa aiemmassa ottelussa.

Hakan maalivahtikolmikko pysyi muuttumattoman viime kauteen verrattuna, kun Immosen ohella Hakan tolppien väliin on tarjolla myös seuran oma kasvatti Ville Kauppinen ja käytännössä koko viime sarjakauden missannut Tuomas Karjanlahti.

– Samalla tavalla mennään kuin viime kaudellakin. Meillä on hyvä ja terve kilpailutilanne maalivahtikolmikon kesken. Micke (maalivahtivalmentaja Michal Slawuta) on siinä vielä opastamassa meitä, niin ei ole kyllä valittamista.

Haka esitteli tiistaina kaksi uutta sopimuspelaajaa, kun sekä keskikentällä viihtyvä Joona Kari että topparina ja keskikentällä esiintynyt Diogo Tomas pistivät nimensä 1+1 vuoden sopimuksiin Hakan kanssa. Etenkin topparin tontille Haka on vahvistusta kaivannutkin.

– Meillä on ollut oikeastaan vain yksi luontainen toppari (Mikko-Petteri Latosaari), joten jo sen takia Diogo on hyvä lisä meidän joukkueeseemme. Hän on sellainen hyvä puolustava toppari, vahva ilmassa ja pystyy myös avaamaan peliä. Erinomainen ja kokonaisvaltainen vahvistus meille.

Hakan joukkueessa on koko talven vallinnut hyvä joukkuehenki, eivätkä tuoreet hankinnat sitä ainakaan heikennä.

– Kyllä molemmat kundit ovat päässeet hyvin joukkueeseen sisälle. He ovat yksiä meistä, Immonen päättää.

Hakan ja EIF:n välinen Ykkösen ottelu pelataan Tehtiksellä torstaina 11.5. kello 18.30 alkaen. Matsietkot alkaa Tehtiksen Paviljongissa tunti ennen ottelua ja jälkipelit potkitaan niin ikään Paviljongissa heti ottelun päätyttyä. Tervetuloa kannustamaan Haka kauden avausvoittoon!

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT